Lounais-Häme

Vero nousemassa Forssassa

Forssalaisia odottaa ensi vuonna tuloveroprosentin nosto. Kaupunginhallituksen eilen hyväksymän esityksen mukaan tuloveroprosenttia nostetaan nykyisestä 20 prosentista 20,50 prosenttiin.

Alunperin va. kaupunginjohtajan ehdotuksena oli, että veroprosenttia nostettaisiin 20,75 prosenttiin, mutta kaupunginhallitus oli yksimielisesti sitä mieltä, että korotus 20,5 prosenttiin riittää.

Päätös korotuksesta tehdään lopullisesti kaupunginvaltuustossa. Kiinteistöveroprosentit aiotaan pitää nykyisellä tasolla.

Tuloveroa kertyy kaupungille tänä vuonna noin 51,7 miljoonaa euroa. Summa on noin 86 prosenttia kaikista kaupungin verotuloista. Veronkorotuksella saadaan lisättyä kaupungin tuloja noin 1,8 miljoonalla eurolla. Summalla päästään kattamaan suurelta osin ensi vuoden talousarvion uhkaavaa 2,5 miljoonan euron allijäämää.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat