Lounais-Häme

Vesi vielä pikkaisen vilpoista

Forssalainen Kari Turkki hyppää Linikkalanlammin laiturilta veteen ja sanoo, että vesi on pikkasen kylmää. Se ei kuitenkaan estä häntä uimasta.

-Olen käynyt uimassa toukokuusta lähtien kolme kertaa viikossa, mies selventää ja lisää, ettei avantouintikaan ole hänelle vierasta.

Turkki on käynyt Linikkalanlammilla uimassa kolmisenkymmentä vuotta.

-Seitsemän vuotta sitten vesi oli toukokuussa 20-asteista ja juhannuksena 15.

Hiekkaranta on ollut autio melkein koko kesän, mutta Turkki uskoo, että tänä kesänäkin tulee päiviä, jolloin ranta on täynnä.

-Helleaalto tulee varmasti, Turkki ennustaa ja kiirehtii saunaan.

 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (hyky) terveystarkastajan Anu Vähämäen mukaan koko seudun uimarantojen vedet on tutkittu kesäkuun puolella.

-Vesien lämpötilat ovat pysyneet samoissa lukemissa eli keskimäärin 17 asteessa.

Vähämäen mukaan järven koolla ei ole vaikutusta veden lämpötilaan tehtyjen uimavesinäytteenottojen yhteydessä mitattujen lämpötilojen perusteella.

Tuulella sen sijaan voi olla parin asteen vaikutus, auringosta puhumattakaan.

 

Valo ja lämpö vaikuttavat myös sinilevän kasvuun. Sinilevä tarvitsee valon lisäksi typpeä ja fosforia kasvaakseen.

Vähämäen mukaan sinilevää on havaittu Humppilan Koivistonlammilla ja Ypäjän kunnan ylläpitämällä uimarannalla Caissaniemessä.

Caissaniemi on Kuivajärven rannalla Tammelassa. Forssan Lehden saaman lukijavinkin mukaan sinilevää oli viime viikolla myös Kuivajärven rannalla Hykkilässä.

 

Tutkimustuloksissa voi olla pieniä heittoja, mutta Vähämäki laittaa ne yksittäisten tapahtumien syyksi; esimerkiksi lintuparven vierailu uimarannalla voi saada bakteerimäärän hetkeksi kohoamaan.

-Tulosten perusteella Forssan seudun uimarannat täyttävät laatuvaatimukset, Vähämäki summaa.

Seuraavan kerran uimarannoilta otetaan näytteitä heinäkuun 17. päivän tienoilla. Tutkimustuloksia voi seurata hykyn nettisivuilta.

 

Järvivesi alkaa yleensä viiletä elokuun ensimmäisten viikkojen aikana. Se tarkoittaa sitä, että tänä vuonna uimakausi jää lyhyeksi, jos ei saada kunnon helteitä.

-Helteet ovat vielä mahdollisia, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki vakuuttaa.

Samaa sanoo päivystävä meteorologi Ari-Juhani Puukka.

-Jos tulee viikon, parin lämmin jakso niin vedet voivat olla lämpimimmillään elokuun puolivälissä, Puukka herättää toivoa.

 

Sääennusteen mukaan keli on menossa lämpimämpään suuntaan. Puukka kuitenkin palauttaa takaisin veden pinnalle.

-Lämpötila ei näytä nousevan niin paljon, että vesien lämpötilat nousisivat paria astetta enempää.

Puukka ei usko, että järvien vesi nousee tänä kesänä yli 20 asteen. Varsinkin, jos yölämpötilat pysyvät kymmenen asteen tienoilla.

Seitsemän vuorokauden ennusteen mukaan öisin tulee olemaan 10-15 astetta. Päivällä asteita näyttäisi olevan 15-20.

-Jokunen päivä voi mennä yli 20 asteen, mutta hellejaksoa ei näytä vielä tulevan.

 

Kymmenen päivän ennusteen mukaan joinain päivinä lämpötila voi nousta jopa 25 asteeseen, joten yksittäisiä hellepäiviä on luvassa.

-Tuulen suhteen tilanne on ikävä, Puukka sanoo.

Luoteistuulta riittää ja se sekoittaa vettä viilentävästi. Tuulen pitäisi hieman tyyntyä lauantaihin mennessä. FL

 

Hellejakso saisi vedet lämpiämään
Toukokuun keskilämpötila on 9,8 astetta; tänä vuonna päästiin 8,9 asteeseen.Kesäkuun keskilämpötila on 14 astetta; tänä vuonna asteita oli keskimäärin 12,8.Vuoden 2015 kesällä touko-, kesä- ja heinäkuu olivat viileitä ja elokuu oli keskimääräistä lämpimämpi.Vesien lämpötilat olivat vuoden 2015 alkukesästä 16 asteen tietämillä, mutta elokuisen hellejakson jälkeen veden lämpötila nousi 22 asteeseen.Viime kesänä vedet olivat myös viileitä lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa heinäkuussa, jolloin vesi lämpeni 20 asteeseen.

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic