Lounais-Häme

Veteraaneilta arvoperusta jälkipolville

Forssalaistaustainen everstiluutnantti evp. Simo Hautala arvioi Tammelassa veteraanipäivän juhlapuheessaan, että sotia kokemattomalle polvelle kansallinen veteraanipäivä on tärkeä muistutus siitä, että Suomen itsenäisyys ja vapaus eivät aina ole olleet itsestäänselvyyksiä.

Hautala muistutti, että tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat luoneet edellytykset kansalaisten korkealle koulutus- ja sivistystasolle ja sen myötä vauraudelle ja hyvinvoinnille.

 

Perjantaina tuli kuluneeksi 73 vuotta siitä, kun viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat käsivarren Lapista ja Suomen historian raskain vaihe, lähes kuuden vuoden mittainen sotien aika, päättyi.

-Sotavuosien selviytymiskamppailu ja jälleenrakennuksen vuosikymmenet ovat kantaneet meitä tähän päivään saakka.

-Sodan aikana vallinneet keskeiset arvot – vastuullisuus, velvollisuudentunto, isänmaallisuus, lähimmäisestä huolehtiminen sekä luja ja horjumaton usko tulevaisuurteen – eivät ole menettäneet merkitystään tänäkään päivänä.

-Kunnioitetut veteraanit, nykypäivänä on vaikea kuvitella sitä uhrausten määrää, jonka teidän sukupolvenne on antanut isänmaamme puolesta niin rauhan kuin sodan töissä. Olemme siitä teille syvästi kiitollisia, Hautala lausui.

 

Suomen puolustus on Hautalan mukaan uskottavasti järjestettävissä vain yleisen asevelvollisuuden pohjalta riippumatta maamme turvallisuuspoliittisista ratkaisuista.

Maanpuolustusjärjestöillä on hänen mukaansa suuri merkitys maan puolustusvalmiuden tukemisessa ja veteraanisukupolven perinnön vaalimisessa.

Hautala totesi turvallisuuspoliittisen jännitteen kiristyneen nyt myös lähialueillamme.

-Monien riippuvuussuhteiden muodostamassa, yhä teknisemmäksi ja monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa pärjäämme parhaiten tekemällä tiivistä yhteistyötä hyvien naapureiden kuten Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden sekä EU:n ja Naton jäsenten kanssa.

Riihivalkamassa asuva sotaveteraani Matti Terho, 92, nautti kansallisen veteraanipäivän annista.

-On hienoa, kun tällaisia järjestetään. Tämä nostaa muistoja mieleen.

Terho oli viimeistä ikäluokkaa, 1926 syntyneitä, joka päätyi rintamalle vuonna 1944.

 

Everstiluutnantti Simo Hautala jäi pois palveluksesta vuoden 2015 lopussa. Hän oli toiminut sotilasuransa päätteeksi puolustusasiamiehenä Lontoossa.

Forssan Lehti on sattunut seuraamaan matkulaistaustaisen Simo Hautalan uraa alusta asti, sillä lehti yhytti hänet 1979 kutsunnoista ja seurasi häntä varusmiesajan Miesten kouluun -sarjassa. Kun Hautala jatkoi sotilasuralle, Forssan Lehti seurasi hänen uransa käänteitä.

Sotilasuraa kesti hänellä 33 vuotta ja ura vei häntä Hämeenlinnasta kolme kertaa maailmalle; Lontoon lisäksi New Yorkiin YK:n sotilasedustajaksi ja Bosniaan rauhanturvatehtäviin. Uran merkkipaaluihin kuului myös toimiminen Kanta-Hämeen aluetoimiston ensimmäisenä päällikkönä.

-En olisi voinut kuvitellakaan minne pääsen, kun suljin Kadettikoulun oven takanani.

Maailma on noista ajoista muuttunut. Tuolloin oli selvät jakolinjat kuten Varsovan liitto, kun nyt maailmalla käydään verhottua hybridisotaa kyberhyökkäyksineen. FL

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat