Lounais-Häme Kanta-Häme

Video: Näin 3D-tulostetaan korva – Ihmisen varaosia saattaa tulla tulostimesta jo tällä vuosikymmenellä

Immuno Diagnostics tuo maahan lääketieteen huippulaitteita ja tutkimusvälineitä, joilla tehdään myös tulevaisuutta. Koronavirus näkyy hämeenlinnalaisyrityksen sähköpostiin tulvivina tarjouksina.
Immuno Diagnosticin toimitusjohtaja Jarmo Laakkonen kertoo, että vuonna 1983 perustettu hämeenlinnalaisyritys on kasvanut hitaasti ja hallitusti. Kuva: Riku Hasari
Immuno Diagnosticin toimitusjohtaja Jarmo Laakkonen kertoo, että vuonna 1983 perustettu hämeenlinnalaisyritys on kasvanut hitaasti ja hallitusti. Kuva: Riku Hasari

Hieman mikroaaltouunia suurempi laite raksuttaa hämeenlinnalaisen Immuno Diagnosticin neuvotteluhuoneessa. Kyseessä on 3D-tulostin, joka tekee biomassasta ihmiskorvan pienoismallia kerros kerrokselta.

Kyseessä on vielä toistaiseksi tutkimuskäyttöön suunniteltu laite, mutta vastaavalla tavalla valmistetut ihmisen ”varaosat” saattavat olla käytössä jo lähitulevaisuudessa.

– Noin 10 vuoden – joidenkin mielestä jo 5 vuoden päästä – voidaan biotulostimilla tuottaa ihmisille yksinkertaisia kudoksia, kuten ihoa tai sarveiskalvoa, tuotepäällikkö Katja-Riikka Louhi kertoo.

Kolmiulotteisen soluviljelyn kehitys luo pohjaa uudenlaiselle tutkimukselle.

– Biotulostuksella voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa vähentää esimerkiksi eläinkokeita kosmetiikkateollisuudessa ja lääketieteellisessäkin tutkimuksessa. Samoin tulostetuilla soluilla voi testata joidenkin lääkkeiden toimivuutta.

HPV-testi on nopeampi ja vähentää uusintakutsuja

Hämeenlinnassa pääkonttoriaan pitävä Immuno Diagnostic tuo ja huoltaa laitteita ja tutkimusvälineitä lääketieteelliseen käyttöön, mutta myös mikroskooppeja teollisuudelle.

Yrityksen asiakkaita ovat erikoissairaanhoito, yliopistot ja suuremmat tutkimuslaitokset kuten VTT ja THL. Yrityksen asiantuntijat myös kouluttavat asiakkaitaan.

– Etsimme uusia ratkaisuja ja tarjoamme niitä alan toimijoille, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Laakkonen.

Esimerkiksi yrityksen maahantuoma, Suomessa vielä uusi ratkaisu on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) viime vuonna käyttöön ottama HPV-tutkimus.

Kohdunkaulan syövän diagnostiikkaan ja seulontoihin soveltuva nestepapatutkimus on nopeampi ja monipuolisempi kuin nyt pääosin käytettävä näytteenottotapa. Näytteen tutkimuksen voi myös pitkälle automatisoida. Suomessa tehdään vuosittain jopa noin puoli miljoonaa papa-tutkimusta ja kohdunkaulan syöpiä diagnosoidaan noin 150 vuosittain.

Suomessa käytetään vielä pääosin perinteistä koetta, jossa kohdunkaulalta sivellään lasilevylle lastalla. Ruotsissa nestetesti on jo vuosia ollut pääasiallinen testaustapa.

Nestetestissä näytteet ovat tasalaatuisempia ja voidaan tehdä useita tutkimuksia, mikä vähentää naisten kutsumista uusintanäytteenottoon.

– Nestetestin näytteitä voidaan myös tallentaa biopankkiin, josta on hyötyä tutkimukselle, Laakkonen kertoo.

Kliinisen diagnostiikan tiiminvetäjä Paula Huotari kertoo, että nestetestistä pystytään tekemään HPV- eli papilloomavirustutkimus, joka vielä pääosin käytössä olevassa papakokeessa pitää ottaa erillisenä näytteenä.

– HPV:sta on seulottavissa useita korkean riskin virustyyppejä, jotka saattavat aiheuttaa pahanlaatuisia solumuutoksia. Niiden havaitseminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on tärkeää.

Tutkimusrahoituksen pieneneminen teki hallaa

Suurin osa yrityksen edustamista laite- ja testivalmistajista on ulkomaalaisia.

– Lääketieteen perustutkimuksen valtionrahoituksen pieneneminen aiheutti Suomessa paljon hallaa viime vuosina. Tutkimusryhmiä on rahoituksen puuttuessa lopetettu, ja aivokatoakin on esiintynyt. Se on näkynyt jonkin verran myös meidän liiketoiminnassamme.

Suomessa on Laakkosen mukaan silti korkeatasoista tutkimusta sekä yhä enemmän terveysalan start up -yrityksiä.

– Ala on hyvin haastava, mutta jotkut ovat hyvinkin jaloillaan. Erityisesti digitaalisen terveysteknologian parissa on Suomessa paljon osaamista.

”Koronatestejä tarjotaan päivittäin”

Vaikka lääketieteessä tutkimus ja uusien innovaatioiden käyttöönotto on hyvin tarkkaan säädeltyä, koronavirusepidemia laajeneminen maailmanlaajuiseksi on näkynyt nopeasti, Jarmo Laakkonen kertoo.

– Maailmalla on monenlaista yrittäjää. Kiinasta tarjotaan meille päivittäin koronatestejä, mutta tämä on asia, jossa emme lähde kiirehtimään. Tarjoamme asiakkaillemme Euroopassa hyväksyttyjä tuotteita.

Laakkosen mukaan Immuno Diagnosticin välittämiä tuotteita käytetään jo nyt epäsuorasti koronavirustartuntojen varmistamisessa.

– Kipeästi tarvittavia molekyylidiagnostisia nopeita testejä on myös kehitteillä, ja odotettavissa pian käyttöön. FL

Immuno Diagnostic oy

Vuonna 1983 perustettu hämeenlinnalainen yritys. Toimipisteet myös Espoossa ja Oulussa.

Tuo maahan ja diagnostiikan ja tutkimuksen laitteita, sekä kouluttaa niiden käyttöä.

Henkilökuntaa 34.

Liikevaihto 15,8 miljoonaa euroa (2018).

Harjoittaa pienimuotoisesti vientiä myös Viroon ja Pohjoismaihin.

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic