Lounais-Häme

Viikko kulta-ajan tunnelmissa

Someron on jälleen vallannut menneiden aikojen lumo, kun kolmas Nostalgiaviikko on käynnissä. Tänä vuonna tapahtumaviikolla on myös oma infopiste, Pop Up Cafe & Vintage. Myymälätilassa on esillä vaatteita ja tavaroita jopa viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä. Esineitä ovat tuoneet useat yksityishenkilöt.

Kaikkialla on värikkäitä ja kauniita mekkoja, leluja, huonekaluja. 1960-luvun nojatuolit kutsuvat istahtamaan pöydillä olevien tavaroiden äärelle. Ovella soi vanha levysoitin, ja näytteillä on myös vanha putkiradio sekä gramofoni.

-Kaikki toimivatkin, huikkaa forssalainen vintage-harrastaja Riikka Andersson.

Anderssonin lisäksi infokahvilan puuhanaisena toimii Minna Kari-Åberg, joka on entinen käsityöyrittäjä, mutta nykyään hoitaa myymälää Pellavakeskuksella.

Yhteinen idea infopisteestä ja siihen yhdistetystä myymäläkahvilasta heräsi viime Nostalgiaviikon jälkeen.

Minna Kari-Åberg kertoo, että monet teemaviikon kävijät kyselivät tapahtumista keskustan liikkeissä.

-Infopuoti syntyi tarpeesta, hän toteaa.

-Tämä on minun ja Minnan yhteinen keksintö. Viime talvena tätä ideoitiin, lisää Riikka Andersson.

Molemmat olivat tuskastelleet, että kaikki tapahtumaviikon tiedot olivat levällään eri paikoissa. Naiset olivat mukana palaverissa, jossa tapahtumaviikkoa suunniteltiin. He tunsivat toisensa jo opiskeluajoilta, joten yhteinen teemaprojekti syntyi luontevasti.

Naiset pitävät infopuotia vapaaehtoistyönä, mutta tilat on saatu käyttöön omistajan sponsoroimana. Osa vintage-vaatteista ja tavaroista on puodilla vain katseltavana, mutta paljon vanhaa tavaraa on myös myynnissä. Myyntitulot menevät tavaroiden omistajille ja infopuodin provisio menee toiminnan pyörittämiseen.

-Tämä ei todellakaan ole mitään bisnestä! Minna Kari-Åberg nauraa.

Hänen mielestään Nostalgiaviikossa parasta on se, että kaikki on lähtenyt kaupunkilaisilta itseltään.

-Yksityiset ja yrittäjät tämän ovat aloittaneet. Minuunkin tarttui jokin nostalgiaviikkotauti, Kari-Åberg virnistää.

Hän oli Pellavakeskuksella töissä ja liike halusi osallistua tapahtumaviikkoon. Siitä se lähti.

-Tykkään katsella jenkkiautoja, ja minua kiehtoo kaikki, mikä herättää nostalgisia muistoja. Tämä viikko on minulle hauskaa leikkiä, Minna Kari-Åberg hymyilee.

Hän ei koe olevansa varsinainen vintage-harrastaja, mutta kotiin hän ei silti uusia tavaroita halua. Vanhat ovat paljon parempia.

Riikka Anderssonia Nostalgiaviikossa kiehtovat vanhat vaatteet ja autot.

-Vaatetuotannossahan ei tänä päivänä tehdä sellaista laatua enää, hän toteaa.

Anderssonin heikkoutena ovat lasten, erityisesti pikkutyttöjen vintage-vaatteet.

-Itsellänihän ei ole yhtään tyttöä! Riikka Andersson nauraa.

Hänellä on itsellään kaksi poikaa, mutta jotenkin vain pienten tyttöjen vaatteita tuntuu kertyvän. Hän arvelee, että se voi olla myös lapsuusaikojen nostalgiaa.

Toki hän on kerännyt myös poikien vintage-vaatteita, ja puodista löytyykin tyylikäs pienen pojan puku, joka on ollut käytössä myös hänen omalla pojallaan.

Infopuodille on poikennut myös helsinkiläinen Arto Saarinen. Hän harrastaa vanhoja leikkikaluja ja pienoismalleja, erityisesti junia. Hän on tehnytkin harrastuksestaan työn ja omistaa Helsingissä alan liikkeen.

-Intohimohan se on, Saarinen toteaa hymyillen.

Hän kuuli Nostalgiaviikosta viime talvena, kun oli vaimoineen käymässä Somerolla. He päättivät heti, että tänne on tultava.

-Emäntäkin harrastaa 50-luvun vaatteita, Saarinen kertoo.

Vaimo on vaateostoksilla, joten aikaa katseluun riittää miehelläkin. Vanhat amerikanrautojen rekisterikilvet kiinnittävät huomion. Samalla löytyykin ihailtavaksi vanha trukin pienoismalli. FL

Kolmas vuosi nostalgiaa
Nostalgiaviikko tuo Somerolle vanhan ajan tapahtumia laidasta laitaan.Pellavakeskuksessa on koko viikon Sata naista – tuhat mekkoa -teemanäyttely.Härkälän kartanossa on tarjolla historiallisia elämyksiä esittelyiden muodossa. Lisäksi kartanolla on esillä esimerkiksi hattuneuloja kautta aikojen sekä nostalginen lelunäyttely.Helatorstaina ajetaan Nostalgia-ajot. Vanhojen autojen 55 kilometrin reitillä on kuusi kohdetta. Reitti on suunniteltu sopivaksi kaikenlaisille harrasteajoneuvoille.Somerniemen kirkossa alkaa helatorstaina klo 13 jumalanpalvelus aitoon 1950-luvun tyyliin. Ilmoittautuneet pääsevät kirkolle bussikyydillä Someron keskustasta.Esakalliolla on klo 18 Badding-juhlavuoden avaustilaisuus.Lisää tapahtumatietoja Nostalgiaviikon nettisivulla ja Someron infopuodissa (Joensuuntie 25).

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic