Lounais-Häme

Viisi kisaturistia hakenut turvapaikkaa Suomesta – saapuivat Venäjälle ilman viisumia

Helsinki
23.06.2018, 15:29

Kotimaa

Jalkapallon MM-kisojen aikana Suomesta on hakenut turvapaikkaa ihmisiä, jotka ovat saapuneet Venäjälle niin sanotun fani-id:n turvin, kerrotaan Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.
Fani-id on kisaturistien kuvallinen henkilötodistus, jonka turvin he voivat ilman viisumia matkustaa Venäjälle ja oleskella maassa kisojen ajan.
Viime viikolla yhteensä viisi fani-id:n hankkinutta ihmistä haki turvapaikkaa Suomesta. Heistä kolme oli marokkolaisia, yksi nigerialainen ja yksi kiinalainen. Tapauksista kertoi ensimmäisenä Yle.
Tutkinnanjohtaja Ville Mihl Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoo, että turvapaikkaa hakeneilla on alusta pitäen ollut tarkoituksena tulla Suomeen.
– Todennäköisesti lähtiessä jo on mietitty, että Schengen-alueelle Suomeen on lyhyt matka, Mihl sanoo STT:lle.
Turvapaikkaa hakeneet marokkolaiset olivat ylittäneet Suomen rajan maastossa Vaalimaan raja-aseman pohjoispuolella. Nigerialainen jäi puolestaan kiinni Vainikkalan rajanylityspaikalla, kun hän esitti väärennetyksi epäillyn Brasilian passin.
Kiinalainen haki turvapaikkaa saapuessaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Hän ei ollut noussut lentokoneesta Venäjällä vaan jatkanut matkaansa Suomeen.
Mihl kertoo, että juhannusviikolla ei ole ilmennyt uusia vastaavia tapauksia.

Hakijoita voi tulla vielä syksylläkin

Hänen mukaansa mukaan rajalla oli osattu varautua turvapaikanhakijoihin, jotka saapuvat ensin Venäjälle fani-id:n turvin. Suomen rajaviranomaisille oli kuitenkin yllätys, että tapauksia tuli vastaan heti kisojen alussa eikä vasta myöhemmin.
– Ei ehkä ihan odotettu sitä, että heti kun pallo pyörähtää kentällä, niin meille tulee turvapaikanhakijoita, Mihl sanoo.
Mihlin mukaan Rajavartiolaitos on informoinut asiasta Venäjän rajaviranomaisia. Jos tapauksia tulee lisää, niistä pyritään vaihtamaan nopeasti tietoja venäläisten kollegoiden kanssa.
Mihl ei pidä lainkaan poissuljettuna, että MM-kisoista saapuisi Suomeen vielä lisää turvapaikanhakijoita. Hänen mukaansa on mahdollista, että kisaturistien turvapaikkahakemuksia tulee myös kisojen päättymisen jälkeen ja vielä syksylläkin.

https://yle.fi/uutiset/3-10263467

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat