Lounais-Häme

Virsimaratonilla veisuuta riitti koko vuodeksi

Aktiivinen joukko Jokioisten seurakunnan jäseniä on saanut päätökseen ison urakan. Yli vuosi sitten syksyllä laulamisesta innostunut porukka avasi virsikirjan ja alkoi laulaa kirjaa läpi. Keskiviikkona 850 laulun mittainen virsimaraton saateltiin loppuun, kun viimeiset 14 virttä heläytettiin ilmoille kanttori Päivi Toikan säestyksellä.

-Kokoonnuimme yhteensä 50 kertaa eli oikeastaan tämä kesti pitempään kuin maraton. Luulin aluksi, että urakka saataisiin päätökseen kesään mennessä, mutta siinä menikin hieman pitempään, virsimaratonin järjestämisestä vastannut Toikka kertoo.

Mukaan lähti vuoden mittaan yhteensä nelisenkymmentä seurakuntalaista. Ryhmä kokoontui kerran viikossa tunniksi yhteen ja kerralla laulettiin virsien pituudesta riippuen 15–20 virttä. Kerralla mukana oli yleensä 10–20 laulajaa.

Jokioisille paluumuuttajana viisi vuotta sitten Espoosta matkannut Tuula Friipyöli-Mattila kävi virsitunneilla ahkerasti. Hän laskee olleensa mukana 36 kertaa.

-Muutama kerta jäi välistä flunssan takia, Friipyöli-Mattila kertoo.

Hän kertoo aiemmin pääkaupunkiseudulla laulaneensa lähinnä omaksi ilokseen silloin tällöin pienissä harrastekuoroissa. Virsimaraton antoi tilaisuuden viritellä vanhaa harrastusta uudelleen.

-Olen miettinyt paikallisiin kuoroihin liittymistä useasti, mutta koska en ole tuntenut paikallisia niin hyvin, niin aie jäi toteuttamatta. Olen aina pitänyt virsien laulamisesta, se on melko paineetonta laulamista. Siksi mukaan oli helppo lähteä.

Friipyöli-Mattila kertoo nauttineensa virsien laulamisesta suunnattomasti.

-Tämä on ollut äärimmäisen hieno kokemus. Moni ihminen on tullut tutuksi tämän harrastuksen kautta.

Virsimaratoniin osallistuminen oli Friipyöli-Mattilasta siinä määrin ilahduttava kokemus, että hän kertoo liittyneensä viime elokuussa Jokioisten kirkkokuoroon.

Kanttori Päivi Toikka vahvistaa, että kirkkokuoroon on tullut vuoden aikana uusia jäseniä myös virsiryhmän kautta.

Vuosi sitten nykyiseen virsikirjaan lisättiin 79 uutta virttä. Friipyöli-Mattilan suosikkivirsiin uusista virsistä lukeutuu ainakin numero 971, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Päivi Toikalla niitä on useita.

-Olen tainnut aika useasti kutsua jotakin suosikkivirrekseni. Oikeasti niitä taitaa olla parikymmentä, Toikka naurahtaa.

Keskiviikkona lauluryhmä kokoontui vielä kerran yhteen ja tilaisuutta juhlistettiin kakkukahveilla. Alkupaloina laulettiin vielä virsimaratonin viimeiset 14 virttä.

Tai oikeastaan maraton ei vielä ole ohi. Päivi Toikan mukaan viimeinen virsi säästettiin tulevalle tuomiosunnuntaille.

-Virsi numero 632, Nyt ylös sieluni, lauletaan sunnuntain jumalanpalveluksessa. FL

Uusimmat