Lounais-Häme Jokioinen

Voiko kirja olla tällainenkin? – Jokioislaisen Heidi Böckermanin näyttely muuttaa käsityksesi kirjasta

Jokioislaisen Heidi Böckermanin lempiharrastuksessa yhdistyvät askartelu ja kirjansidonta. Böckermanin teokset on koottu näyttelyksi Jokioisten kirjastoon.
Jokioislainen Heidi Böckerman kokeilee hassujakin ideoita. Hän on sitonut kaksi kirjaa yhteen. Böckermanin mukaan malli sopisi vaikka reseptivihoksi. Toiseen kirjaan tulisi ruokaohjeet ja toiseen leivonnaisohjeet. Kuva: Lassi Puhtimäki

Tiedätkö, mikä on avoselkäinen koptisidos, belgialainen salasidos tai miten kaksi kirjaa saadaan sidottua yhteen?

Osaatko kuvitella kirjankannen, joka on tehty parketista, tapetista tai farkkujen takamuksesta?

 

Jokioislaisen Heidi Böckermanin näyttely avaa silmät havaitsemaan kirjan aivan uudessa valossa.

Jokioisten kirjastolle on koottu lähes 100 Böckermanin käsin sitomaa kirjaa, joiden kannet hän on itse suunnitellut. Kirjan sivut ovat tyhjiä, joten teokset olisivatkin mitä persoonallisimpia muistivihkoja tai päiväkirjoja.

Mutta kerrotaan heti, että kirjat eivät ole myynnissä.

– Ei, en minä näitä myy. Lahjaksi kyllä olen antanut monta, Böckerman sanoo.

Kelpaisiko pala mustikkakakkua? Heidi Böckermanin käsitöissä kirja muuttaa muotoaan. Kuva: Lassi Puhtimäki

 

Heidi Böckerman on harrastanut kirjansidontaa nyt neljän vuoden ajan.

Hän lähti ensimmäiselle kurssilleen ystävän suostuttelemana. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, pakottamana.

– Ensimmäisen kurssikerran jälkeen olin ihan kypsä. Kirjojen sidonta tuntui niin vaikealta, että olin valmis heittämään hanskat tiskiin. Jatkoin kuitenkin. Kurssin lopuksi olinkin sitten viimeinen, joka tunnilta poistui. Jäin koukkuun, Böckerman kertoo.

 

Nykyisin hän on jokaisella kirjansidontakurssilla, joka seudullamme järjestetään. Vielä ennen maaliskuuta Böckermanilla on tiedossa kolme erilaista sidontaan liittyvää kurssia.

Kursseilta hän kerää ideoita, joita toteuttaa myös kotonaan.

Erilaisten sidontamallien lisäksi kurssit antavat ajatuksia siitä, miten kirjankannet voi askarrella. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Kannet voi koristella siirtämällä itse otettu valokuva materiaalille tai käyttämällä vaikka itse värjättyä paperia.

Böckerman suosii myös tapettia, vanhoja lakanoita, nahkaa, kankaita ja jopa parkettia. Hän liimaa materiaalit 2-millisen kansipahvin päälle.

Kirjan sivujen materiaalina hän käyttää kierrätyspaperia.

Jotkut Böckermanin töistä eivät näytä kirjoilta laisinkaan.

Esimerkiksi kirjakakku on paloiteltu kirjanpalasiksi. Jokainen pala on vähän erilainen: mansikkainen, mustikkainen tai hedelmäinen.

Yhteen kirjaan Böckerman on sitonut kiinni toisen kirjan. Hän on saanut tuplakirjan, joka avautuu kahdelta eri puolelta.

Lisäksi Böckerman tuunaa vanhoja romaaneja.

Yhdestä hän on tehnyt rasian leikkaamalla sivuihin kolon ja koristelemalla kannen. Erään vanhan kirjan hän on koristellut kauttaaltaan, sivuja myöten. FL

Böckermanin erikoislaatuiset kirjat ovat nähtävillä Jokioisten kirjastossa tammikuun loppuun asti kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.

Böckermanin kirjojen suosikkiteema on kissa. Hän on ikuistanut yhteen kirjankanteen myös oman kissansa Viljon. Kuva: Lassi Puhtimäki

Uusimmat