Lounais-Häme

Voimistelu kiehtoo edelleen tyttöjä - katso video kevätnäytöksestä

 

Tänä vuonna 65 vuotta täyttävä Forssan Naisvoimistelijat on voimissaan. Tästä kertoo sekin, että joukkuevoimistelun 8–10-vuotiaille tarkoitettu Taika-ryhmä on suuren osanottajamäärän johdosta jaettu kahteen tasoryhmään. Ikäluokassa voimistelee peräti 23 tyttöä.

Perinteisessä kevätnäytöksessä Feeniksissä lähes 400-jäsenisen FNV:n kaikki seitsemän kilpajoukkuetta ja harrasteryhmät pääsivät esittelemään talven aikana hiottuja taitojaan runsaslukuiselle yleisölle. Taikan lisäksi juhlassa esiintyivät Jäähile, Hile, Välke, Sanix Pre Junior ja Lumitähdet.

Seuran johtotähti on Turun Pyrkivän ja FNV:n seurayhteistyöjoukkue Sanix Pre Junior. Joukkue koostuu aiempina vuosina Sanix Splitissä ja Sanix Säihkeessä voimistelleista urheilijoista, joiden tähtäimet ovat lajissa kansainvälisellä tasolla. Joukkue kävi juuri kilpailemassa Italiassa. Keväällä 2017 joukkue kilpailee Sanix Pre Junior -nimen alla 12–4-vuotiaiden SM-sarjassa sekä Sanix Junior -nimellä 14–16-vuotiaiden SM-sarjassa.

Myös muut joukkueet ovat menestyneet piiritasolla mukavasti.

Kilparyhmien lisäksi naisvoimistelijoilla on harrasteryhmiä, joissa harjoitteluun ei suhtauduta niin tosissaan. Kun kilparyhmissä voidaan harjoitella neljäkin kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan, harrasteryhmissä treenataan kerran viikossa.

-Huoltajat ovat olleet todella tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Omakin tyttöni voimistelee harrasteryhmässä Jäähileissä, kertoo seuran nykyinen puheenjohtaja Katja Lehtoranta.

Joukkuevoimistelu on seuran suosituin voimistelumuoto, mutta myös toista vuotta pyörivä Dance and beat -tanssiryhmä on saanut suurta suosiota. Siinä kokeillaan ryhmäläisten toiveiden mukaan eri tyylilajeja. Ryhmän tarkoituksena on pitää hauskaa ja tanssia rennolla meiningillä.

Jos voimistelijoita seurassa riittääkin, niin aikuisohjaajista ja salivuoroista on pulaa. Valmennuskoulussa on Lehtorannan mukaan runsaasti nuoria ohjaajia, mutta aikuisohjaajia vähemmän.

-Valmentajalla olisi hyvä olla jonkinlaista voimistelutaustaa. Olemme yrittäneet rekrytoida esimerkiksi paluumuuttajia, Lehtoranta sanoo.

Seuran pitkäaikainen haave on ollut löytää isommat tilat harjoittelua varten, mutta sopivia ei ole vielä löytynyt. Nyt ryhmät harjoittelevat Talsoilan koululla, FAI:n tiloissa sekä Työväentalolla.

-Tarvitsisimme tilan, jossa voisimme säilyttää pehmeää alustaa purkamatta sitä. Näin säästyisimme vammoilta. Kaikki mahdolliset tilat on kartoitettu, mutta vielä ei sopivaa ole löytynyt, Lehtoranta vinkkaa. FL

 

 

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic