Lounais-Häme

Voitto ei nostanut Koivistoja mitalille

Autosuunnistuksen Suomen mestaruutta puolustaneiden Forssan Seudun Urheiluautoilijoiden Jari ja Toni Koiviston mitaliketju katkesi, kun pari sijoittui SM-sarjan loppupisteissä neljänneksi.

Koivistot voittivat viikonloppuna ajetun viimeisen SM-osakilpailun Hämeenlinnan seudulla, mutta se ei riittänyt nostamaan isä-poika -paria mitalille.

Koivistot aloittivat kauden maaliskuussa Lapualla yhdeksännellä sijalla. Syyskuun toiseen osakilpailuun Lopella pari osallistui vain järjestelytehtävissä FoSUA:n isännöidessä SM-kisaa. Kolmannesta osakilpailusta Hyvinkäältä tuli neljäs sija ja päätöskisasta siis voitto. Tuo voitto nosti Koivistoja loppupisteissä yhden pykälän neljänneksi.

SM-sarjan loppupisteisiin laskettiin kolme parasta tulosta neljästä osakilpailusta.

Koivistoilla on autosuunnistuksesta komea mitaliputki, kun pari voitti Suomen mestaruudet 2012 ja 2016 sekä hopeat vuosina 2006, 2014 ja 2015.

Suomen mestarit olivat selvillä jo ennen viimeistä osakilpailua. Anssi Karppinen ja Timo Saarinen jakoivat viime vuonna SM-kullan Koivistojen kanssa, mutta nyt hausjärveläis-ylöjärveläinen pari varmisti kolmannen mestaruutensa jo kolmessa kisassa kahdella voitolla ja yhdellä kakkossijalla.

Ennen viimeistä osakilpailua kolme paria oli kiinni himmeämmissä mitalisijoissa. Heistä Veli-Matti Lundahl – Riku Bitter ajoi neljänneksi, Tomi Viitala – Juha Heikkilä kuudenneksi ja Jarno Laine – Pekka Virtanen yhdeksänneksi. Lundahl ja Bitter nousivat tasapisteisiin Laineen ja Virtasen kanssa. Aiempi osakilpailuvoitto ratkaisi hopean ensinmainitulle hämeenlinnalais-riihimäkeläiselle parille. FL

Uusimmat