Lounais-Häme

Vuosien putki ohi – Urjalan tilinpäätös painui pakkaselle

Vuoden 2016 reilun puolen miljoonan euron ylijäämäinen tulos suli Urjalassa viime vuonna, sillä vuoden 2017 tilinpäätös oli reilu 935 000 euroa alijäämäinen.

Kunnan tase näytti edellisiltä vuosilta vielä plussaa lähes 1,3 miljoonaa euroa. Viime vuoden tilinpäätös kavensi jäljelle jääneen ylijäämän siis reiluun 300 000 euroon.

Urjala teki edelliset neljä vuotta putkeen ylijäämäisen tilinpäätöksen.

Urjalan kunnanhallitus hyväksyi tilinpäätöksen tiistaisessa kokouksessaan ja lähetti sen jatkokäsittelyyn.

 

Viime vuoden talousarvio tehtiin Urjalassa alun perinkin reilu 800 000 euroa alijäämäiseksi, koska tiedossa oli merkittävä arvon alaskirjaus. Kunnan aiemmin omistaman vanhainkodin arvo on noin 2,3 miljoonaa euroa, mutta myyntihinta Attendolle oli 1,5 miljoonaa euroa. Alaskirjaus oli kertarysäys, eikä näin vaikuta enää tuleviin tilikausiin.

Talouden tilanne vuoden lopussa olisi ollut Urjalassa ilman erikoissairaanhoidon lisälaskua ollut jopa erittäin hyvä, sillä tuloja kuntaan tuli 13 prosenttia talousarviossa esitettyä arviota enemmän.

Erikoissairaanhoidon kustannusten lisälaskusta tuli Urjalalle maksettavaa 1,1 miljoonaa euroa, mikä yllätti päättäjät ja virkamiehet. Ilman lisälaskua tulos olisi ollut jopa lähelle nollaa.

-Muilta osin toimintakulut pysyivät talousarvion mukaisina. Jatkossa Urjalan kunta pyrkii jälleen ylijäämäisiin tilinpäätöksiin, kunnanjohtaja Hannu Maijala kertoi.

Kunnan asukasmäärä pieneni jälleen hieman edellisvuodesta, mutta vähentymistahti hidastui. Positiivista oli myös, että työttömyys laski vuoden aikana voimakkaasti. Saadut verotulot tippuivat silti edellisvuodesta.

Kunnan suurhankkeen eli viime vuonna valmistuneen yhtenäiskoulun vuoksi kunta joutui ottamaan lisää lainaa. Kunnan koko lainakanta oli vuoden lopussa 14 miljoonaa euroa. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat