Lounais-Häme

WSJ: Tesla neuvottelee Euroopan tehtaansa rakentamisesta Saksaan tai Hollantiin – Suomesta ei mainintaa

Washington
31.07.2018, 12:40

Talous

Sähköautoyhtiö Tesla neuvottelee Eurooppaan suunnitteilla olevan akku- ja autotehtaansa rakentamisesta Saksan ja Hollannin viranomaisten kanssa, kertoo sanomalehti Wall Street Journal.
Lehden mukaan Tesla on käynyt neuvotteluja kahden Saksan osavaltion kanssa. Lisäksi neuvotteluja on käyty myös Hollannissa, jossa Tesla pitää päämajaansa Euroopassa. Teslan akkutehtaan paikaksi on tarjottu myös Vaasaa, mutta Suomea ei lehtien tiedoissa mainita.
Tesla ei kommentoinut asiaa lehdelle. Twitterissä Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kertoi kesäkuussa Saksan olevan johtava ehdokas tehtaan rakennuspaikaksi.
– Saksa on johtava vaihtoehto Euroopan osalta. Ehkä Saksan ja Ranskan raja olisi järkevä paikka, lähellä Benelux-maita, Musk kirjoitti tuolloin.
Lehtien mukaan Teslan suunnitelmissa on eurooppalainen suurtehdas, jossa sekä akut että autot kootaan yhden katon alla.
Wall Street Journal uutisoi heinäkuun alussa kiinalaisviranomaisten vahvistaneen, että Tesla on sopinut 500 000 autoa vuodessa tuottavan tehtaan rakentamisesta Shanghain alueelle. Tehtaan on tarkoitus aloittaa toiminta 2020-luvulla.
Tesla ei ole kertonut, onko Eurooppaan suunnitellun tehtaan tuotannon tarkoitus olla samaa luokkaa.

Vaasan kaupunginjohtaja: “Emme kommentoi, kenen kanssa keskustellaan”

Vielä viime vuonna Teslaa kosiskeltiin myös Vaasaan, ja tuolloin kerrottiin, että Teslan oli tarkoitus tehdä päätöksensä vuoden loppuun mennessä.
Asia on sittemmin viivästynyt. Valmistus- ja talousongelmista kärsinyt sähköautoyhtiö on ollut suunnitelmistaan vaitonainen ennen Muskin kesäkuun kommenttia.
Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry ei kommentoi asiaa STT:lle.
– Emme kommentoi ollenkaan sitä, kenen kanssa keskustellaan ja kenen kanssa ei keskustella. Se antaa sitä työrauhaa. Jos me nimetään kenen kanssa keskustellaan, toimittajat rupeavat soittelemaan ja kyselemään kaikenlaista. Toimijat haluavat ilmoittaa sitten, kun päätökset on tehty, Häyry kertoo.
Häyryn mukaan mitään päätöksiä ei vielä ole tehty.
– Keskustelemme kaikkien toimijoiden kanssa. Kunnes päätökset on tehty, niin kauan ollaan mukana kisassa, Häyry sanoo.

Suomen vahvuutena raaka-aineet, heikkoutena maantiede

Työ- ja elinkeinoministeriöstä ei kommentoitu Teslan tehdashankkeen tämänhetkistä tilannetta. Sen sijaan ministeriöstä kerrottiin, että Suomi kärsii kilpailuasetelmissa maantieteellisestä sijainnistaan.
– Vaikuttaa siltä, että akkutehtaat rakentuvat kohtalaisen lähelle varsinaista autotuotantoa. Sellainen perusasetelma näyttää olevan, että akkutehdasprojektien sijainnit ovat keskisessä Euroopassa, kertoo alivaltiosihteeri Petri Peltonen.
Suomen etäisyys Euroopan sydämestä on Peltosen mukaan autoteollisuudelle logistisesti hankala. Suomella on kuitenkin omat vahvuutensa luonnonvarojen puolesta.
– Meillä on vahvuudet akkujen raaka-aineiden ja komponenttien tuotannossa. Mineraalit ovat täällä meidän maaperässämme, eikä niitä voi siirtää.
Suomen kilpailuasemaa voi Peltosen mukaan haitata se, että yhdysvaltalaisyhtiön suunnitelmissa on rakentaa Eurooppaan pelkän akkutehtaan sijaan laitos, jossa rakennetaan sekä akut että autot, joihin ne tulevat.
– Teslan tehtaassa rakennetaan sekä akut että autot saman katon alla. Se on poikkeuksellinen tapa autoteollisuudessa. Komponentit valmistetaan yleensä erillisessä tuotantolaitoksessa.

https://www.wsj.com/articles/tesla-explores-building-major-factory-in-europe-1532961828
https://twitter.com/elonmusk/status/1009014824280342529
https://www.wsj.com/articles/tesla-to-build-auto-factory-in-shanghai-1531230784?mod=article_inline

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat