Lounais-Häme

Yhdysvalloissa uutiskanavat vetivät pois Trumpin rasistisena pidetyn vaalimainoksen

New York
06.11.2018, 07:28

Ulkomaat

Yhdysvalloissa on välivaalikampanjoinnin viime metreillä kiistelty presidentti Donald Trumpin rasistisena pidetystä vaalimainonnasta.
New York Timesin mukaan uutiskanavat NBC ja Fox ovat ilmoittaneet, etteivät enää julkaise Trumpin kampanjan laatimaa videota, joka yhdistää demokraatit, meksikolaisen murhista tuomitun maahanmuuttajan sekä Meksikon kautta Yhdysvaltoihin pyrkivä siirtolaiskaravaanin toisiinsa.
Mainoksessa väitetään, että demokraatit ovat päästäneet kahden poliisin murhasta tuomitun meksikolaismiehen maahan ja antaneet tämän jäädä. Samalla mies yhdistetään Väli-Amerikasta lähteneisiin siirtolaisiin, jotka kulkevat parhaillaan Meksikon halki kohti Yhdysvaltoja. Valtaosa karavaanin siirtolaisista on lähtöisin Hondurasista ja sanoo pakenevansa maan köyhyyttä ja väkivaltaa.
Arvostelijoiden mukaan vaalimainos on virheellinen ja vihaa lietsova. CNN on kieltäytynyt lähettämästä mainoksen pidempää versiota lainkaan pitäen sitä rasistisena.
New York Timesin mukaan murhista tuomittu meksikolaismies käännytettiin presidentti Bill Clintonin kaudella, mutta hän on toistuvasti palannut takaisin Yhdysvaltoihin. Miehellä ei ole tiettävästi mitään kytköksiä siirtolaiskaravaaniin.
Myös Facebook on ilmoittanut poistaneensa mainoksen, joka oli tarkoitettu vaaleissa avainroolissa olevien Floridan ja Arizonan äänestäjille. Facebook-käyttäjät voivat kuitenkin yhä jakaa videota omilla sivuillaan.
Trump on jakanut mainosta Twitterissä. Hän sanoi maanantaina toimittajille, ettei ole tietoinen mainokseen kohdistuvasta kritiikistä.
– Meillä on paljon mainoksia, ja ne todella ovat tehokkaita perustuen lukuihin, joita näemme, hän kommentoi.

Trump sanoi katuvansa kielenkäyttöään, mutta jatkoi kovaa puhetta

Trump vieraili vielä maanantaina sekä Ohiossa, Indianassa että Missourissa kannustamassa kansalaisia äänestysuurnille ja tukemaan republikaaneja.
ABC 7 Newsille antamassaan haastattelussa hän sanoi katuvansa, ettei ole presidenttikautensa aikana käyttänyt ajoittain pehmeämpää kieltä. Trump kertoi katuvansa tiettyjä asioita, muttei halua tuoda niitä kaikkia julki.
Trumpia on arvosteltu aggressiivisesta retoriikasta siitä lähtien kun hän aloitti presidenttinä. Välivaalikampanjoinnin aikana ilmi tulleet pommilähetykset Trumpia arvostelleille tahoille ovat lisänneet kritiikkiä siitä, että Trump lietsoo puheillaan vihaa ja vastakkainasettelua.
Vielä pari viikkoa sitten Trump tyrmäsi toimittajien kysymykset siitä, pitäisikö hänen käyttää maltillisempaa kieltä. Sen sijaan Trump uhosi voivansa koventaa puheitaan edelleen.
Myös maanantaina kampanjakiertueellaan Trump jatkoi hyökkäyksiään muun muassa maahanmuuttajia, mediaa ja demokraatteja vastaan.

Viranomaiset varoittivat Venäjästä, Facebook poisti epäilyttäviä tilejä

Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat vaalipäivän alla, että maan vaalijärjestelmän häirintää ei ole toistaiseksi ilmennyt.
Liittovaltion poliisi FBI, oikeusministeriö sekä kansallisen turvallisuuden ministeriö kuitenkin varoittivat tiedotteessaan, että äänestäjien tulisi olla tietoisia ulkomaisten toimijoiden ja etenkin Venäjän yrityksistä vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen. Asiasta uutisoi muun muassa Guardian.
Viranomaisten tiedotteen mukaan Venäjä pyrkii kylvämään eripuraa esimerkiksi levittämällä väärää tietoa ehdokkaista, jakamalla propagandaa sosiaalisessa mediassa ja valehtelemalla omista häirintätoimistaan.
Samaan aikaan Facebook kertoi estäneensä noin 30 Facebook-tiliä, joiden kaikki sivut vaikuttavat olevan ranskan- tai venäjänkielisiä. Facebookin tiedotteen mukaan Yhdysvaltain viranomaiset ottivat yritykseen yhteyttä sunnuntaina ja kertoivat löytäneensä äskettäin netistä toimintaa, jonka taustalla voi olla ulkomaisia tahoja.
Facebook kertoo alustavien selvitystensä identifioineen myös 85 Instagram-tiliä, jotka ovat voineet osallistua koordinoituun ja väärennettyyn toimintaan.
Kaikkien tilien toiminta on estetty, ja asian tutkinta jatkuu.
– Yleensä olisimme pidemmällä analyysissämme ennen kuin kerromme mitään julkisuuteen. Mutta huomioiden, että Yhdysvaltojen tärkeisiin vaaleihin on vain yksi päivä, halusimme kertoa ihmisille toiminnasta, johon olemme ryhtyneet, Facebookin kyberturvallisuuspolitiikan johtaja Nathaniel Gleicher kirjoittaa tiedotteessa.
Estetyt Instagram-tilit olivat pääosin englanninkielisiä. Osa niistä keskittyi julkkiksiin ja osa poliittiseen keskusteluun.
Viimeksi lokakuun lopulla Facebook kertoi poistaneensa yli 80 väärennettyä Facebook-sivua, -ryhmää ja -tiliä, jotka olivat lähtöisin Iranista ja pyrkivät vaikuttamaan ihmisiin Yhdysvalloissa ja Britanniassa.
Facebookilla on kovat paineet puhdistaa mainettaan, sillä sen sivustoja käytettiin valheellisen tiedon levittämiseen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2016. Myös massiivinen tietovuotoskandaali on ryvettänyt yhtiön mainetta. Jopa 87 miljoonan ihmisen tiedot saattoivat vuotaa luvatta data-analyysiyhtiö Cambridge Analyticalle, ja tietoja hyödynnettiin muun muassa Trumpin presidentinvaalikampanjoinnissa.

https://www.nytimes.com/2018/11/05/us/politics/nbc-caravan-advertisement.html?action=click&module=Top%20Stories&pgtype=Homepage
https://www.theguardian.com/us-news/live/2018/nov/05/midterm-elections-2018-latest-live-news-updates-trump-obama-democrats-republicans-today
https://newsroom.fb.com/news/2018/11/election-update/

STT

Kuvat: