Lounais-Häme

Yhdysvaltain vaaleja häirinneet venäläistrollit tviittasivat myös rokotteista

Washington (DC)
24.08.2018, 15:18

Ulkomaat

Venäläiset trollit käyttivät hyödykseen rokotekeskustelua yrittäessään kylvää ristiriitaa Yhdysvaltain vaalien aikana, ilmenee uudesta yhdysvaltalaistutkimuksesta. Tutkimuksesta on kertonut muun muassa sanomalehti Guardian.
– Valtaosa amerikkalaisista uskoo, että rokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita, mutta Twitterin perusteella asia vaikuttaa kiistanalaiselta, tutkimusta johtanut George Washingtonin yliopiston apulaisprofessori David Broniatowski kertoo Guardianille.
American Journal of Public Health -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan rokotteita koskevassa nettikeskustelussa huomattava osa viesteistä on toimijoilta, joilla on piilotettuja agendoja. Tutkijat keräsivät ja analysoivat lähes kaksi miljoonaa Twitter-viestiä vuosina 2014-2017. Ajankohta osuu presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaan.

Euroopassa pahin tuhkarokkoepidemia vuosiin

Tutkimus havaitsi, että useat rokotteista tviitanneet tilit ovat Pietarissa sijaitsevan trollitehtaan hallinnoimia. Pietarista tehtailtiin järjestelmällisesti valeuutisia ja pyrittiin muuten kylvämään eripuraa yhdysvaltalaisten keskuuteen.
Tutkimuksen mukaan trollit ja robottitilit julkaisivat lyhytviestipalvelu Twitterissä sisältöä, joka oli sekä rokotteiden puolesta että niitä vastaan.
– Pelaamalla molemmilla puolilla he heikentävät kansalaisten luottamusta rokotteisiin, mikä altistaa meidät kaikki tartuntatautien riskille. Virukset eivät noudata kansallisia rajoja, Johns Hopkinsin yliopiston professori Mark Dredze sanoo.
Guardianin mukaan Euroopassa on käynnissä pahin tuhkarokkoepidemia vuosiin. Heinäkuuhun mennessä tuhkarokkoa oli jo todettu enemmän kuin koko viime vuoden aikana.
Venäjään yhdistetyillä sosiaalisen median tileillä on yritetty vaikuttaa Yhdysvalloissa myös aseenkanto-oikeudesta käytävään keskusteluun, on aiemmin sanonut sosiaalista mediaa seuraava Alliance for Securing Democracy -järjestö.

https://www.theguardian.com/society/2018/aug/23/russian-trolls-spread-vaccine-misinformation-on-twitter
https://ajph.aphapublications.org/doi/10.2105/AJPH.2018.304567

STT

Kuvat:

Kaupallinen yhteistyö