Lounais-Häme

Yhdysvaltojen uudet Iran-pakotteet astumassa voimaan - mutta öljyhana ei sulkeudu kokonaan

Washington
02.11.2018, 13:10

Talous

Yhdysvaltojen uudet, entistä tiukemmat pakotteet Irania vastaan astuvat voimaan maanantaina, mutta niiden vaikutukset eivät välttämättä ole niin laajat kuin amerikkalaiset ovat toivoneet.
Vain päiviä ennen pakotteiden voimaan astumista on Washingtonista kantautunut tieto, että Yhdysvallat aikoo väliaikaisesti sallia Iranin öljynviennin jatkuvan kahdeksaan maahan. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Yhdysvallat haluaa siten varmistaa, ettei öljyn hinta lähde nousuun. Viime aikoina hintakehitys on ollut pikemminkin alaspäin, ja raakaöljyn hinta on lokakuun aikana heikentynyt jo 15 prosenttia. Odotus markkinoilla on ollut, että Saudi-Arabia, Venäjä ja muut öljyntuottajamaat paikkaavat Iranin mahdollisesti jättämän vajeen pumppaamalla lisää.
Presidentti Donald Trumpin hallinto on aiemmin julistanut haluavansa kuristaa Iranin öljynviennin ”niin lähelle nollaa kuin mahdollista”, mutta maan öljyviennin ei muutenkaan ole uskottu tyrehtyvän kokonaan.
Pakotteisiin sisältyy myös rajoituksia maksuliikenteeseen. Näin Yhdysvallat pyrkii sulkemaan Iranin pois kansainvälisestä rahaliikenteestä. Pankit, jotka käyvät kauppaa Iranin keskuspankin tai muiden pankkien kanssa, suljetaan pois Yhdysvaltojen pankkijärjestelmästä.

Iran ei helpolla taivu

Jo aiemmin määrätyt pakotteet ovat köyhdyttäneet tavallisia iranilaisia tuntuvasti, mutta Iranin hallitus on jatkanut tukeaan Jemenin huthikapinallisille ja Syyrian hallinnolle. Yhdysvallat syyttää Irania sen lähialueen epävakauden pahentamisesta. Suurvalta toivookin, että jos Iranin rahapula pahenee, se joutuu lopettamaan tukemistoimensa.
International Crisis Groupin Iran-asiantuntija Naysan Rafati arvioi, ettei näin välttämättä käy.
– Emme ole ennenkään nähneet, että Iran vetäytyisi kun sitä painostetaan, tai että se ryhtyisi aktiivisemmaksi kun sillä menee taloudellisesti paremmin.
Ennen vuonna 2015 solmittua ydinsopimusta Irania kohtaan sovellettiin ankaria pakotteita. Öljynvienti puolittui ja valuutta heikkeni rajusti. Siitä huolimatta Iranin sotilaallinen puuttuminen lähialueidensa konflikteihin kasvoi ennätysnopeasti ja maa jakoi aseita liittolaisilleen enemmän kuin koskaan.
– Iranissa toimintaa lähialueella ei nähdä minään ylimääräisenä ylellisyytenä vaan turvatoimena.
Uudet pakotteet voivat saada Teheranin hallinnon ottamaan ylimääräisiä riskejä, Rafati arvioi.
Pakotteiden vaikutukset riippuvat myös siitä, miten Euroopan ja Aasian maat reagoivat.
Analyytikot ennakoivat, että Iran pystyy jatkossakin myymään ainakin miljoona tynnyriä öljyä päivässä. Kahdeksan maan poikkeuslupien vaikutukset tarkentuvat vasta myöhemmin.
EU on tuominnut Yhdysvaltojen irtautumisen ydinsopimuksesta ja pyrkii edelleen pitämään yllä kauppa- ja taloussuhteita Iranin kanssa. Eurooppalaiset yritykset ovat kuitenkin varovaisia, eivätkä halua vaarantaa liikesuhteitaan Yhdysvaltoihin Iranin takia.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-11-02/u-s-said-to-give-eight-nations-oil-waivers-under-iran-sanctions?srnd=premium-europe

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic