Lounais-Häme

Yksi kuoli ja kaksi haavoittui vakavasti ampumisessa Alavudella perjantai-iltana

Teosta epäilty on viranomaisten hallussa.

Yksi ihminen on kuollut ja kaksi haavoittunut vakavasti ampumisessa Alavudella Etelä-Pohjanmaalla perjantaina illalla, kertoo poliisi. Poliisin mukaan ampuminen tapahtui Alavuden Rimmintiellä sijaitsevalla omakotitalolla noin kello 20.30. Poliisin alustavien tietojen mukaan osalliset tunsivat toisensa entuudestaan.

Tomi Mansikkamäki Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kertoo teosta epäillyn olevan viranomaisten hallussa, muttei ota kantaa esimerkiksi siihen, onko poliisi ottanut epäillyn kiinni.

–  En ota tarkemmin siihen kantaa, mutta epäilty ei kuljeksi missään kansan keskuudessa. Paikkakuntalaisten ei tarvitse pelätä, että joku aseen kanssa liikkuisi jossain. Teosta epäilty henkilö on viranomaisten hallussa eli poliisilla on tieto siitä missä tämä kyseinen henkilö on.

–  Poliisi ei ole kohdannut vastarintaa missään tehtävän vaiheessa. Sivullisilla ei tosiaan ole mitään vaaraa eli tilanne on siltä osin ohi, mutta koska tutkinta on ihan alkuvaiheessa, ei poliisi voi kommentoida tapahtumasta enempää, Mansikkamäki sanoo.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja tiedottaa asiasta lisää lauantaina kello 14:ään mennessä. STT

Fingerpori

comic

Uusimmat