Lounais-Häme

Yleisimmät häiriöt taloyhtiöissä liittyvät öiseen metelöintiin – "Ei ole välttämättä ymmärretty, että äänet kuuluvat"

Turku
12.08.2018, 03:07

Kotimaa

Yleisimmät häiriöt taloyhtiöissä liittyvät öiseen metelöintiin, kertoo Suomen Vuokranantajat ry. Tyypillisimpiä esimerkkejä metelöinnistä yöaikaan ovat äänekäs musiikin soittaminen, muut juhlimisen äänet sekä tappelut. Alkoholilla on usein osuutensa häiriöissä, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että esimerkiksi yksittäiset melua aiheuttavat juhlat ovat sallittuja, kunhan ne eivät toistu ja ne osataan lopettaa ajoissa.
Koro-Kanervan mukaan juhlimisen äänet kuuluvat yleensä nuorten asukkaiden asunnoista. Ikääntyneiden kohdalla häiriökäyttäytymistä saattaa aiheuttaa esimerkiksi dementia.
Isännöintiverkon toimitusjohtaja Iiro Mähönen sanoo, että pääosa taloyhtiön häiriöistä sattuu epähuomiossa.
– Ei ole välttämättä ymmärretty, että äänet kuuluvat, ja kun asiasta huomautetaan, tilanne korjaantuu sillä.
Kaikki eivät kuitenkaan pelkkiin huomautuksiin reagoi, ja erityisesti öisen juhlimisen äänet johtavat Mähösen mukaan joskus suurempiin toimenpiteisiin.

Poliisi paikalle yleensä alkoholin tai huumeiden takia

Helsingin poliisilaitoksen komisario Henri Helmisen mukaan häiriöihin liittyviä yhteydenottoja tulee poliisille usealla eri tavalla: hätäkeskuksen kautta poliisin hälytystehtävinä, kirjallisina tutkintapyyntöinä, sähköpostitse, puhelimitse, vihjeinä sekä suoraan kentällä partioiville poliiseille.
– Taloyhtiöiden häiriöasioissa tulisi kuitenkin kääntyä aina ensisijaisesti isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puoleen.
Helminen kertoo asian kuuluvan poliisille vain silloin, kun kyseessä on rikos.
– Esimerkiksi jonkinasteista meluhaittaa tulee jopa sietää, mutta haitta ei saa koskaan muodostua ihmisen terveyttä vaarantavaksi.
Helmisen mukaan turhia yhteydenottoja ei tule paljon, vaikka poliisi tarkastaa erilaisia vihjeitä runsaasti. Poliisille kuuluviin häiriötilanteisiin liittyvät yleensä alkoholi tai huumausaineet.

STT

Kuvat: