Yleisön buuauksista ei ollut tietoakaan – Johaug helpottui lämpimästä vastaanotosta

Ruka
25.11.2018, 18:52

Urheilu-uutiset

Rukan hiihtostadionin yleisön rukkasista lähti kumeat taputukset, kun kilpailukiellosta palannut Therese Johaug starttasi sunnuntaina maailmancupin 10 kilometrin ladulle. Isoimmat aplodit oli varattu suomalaisille, etenkin Krista Pärmäkoskelle, mutta Johaug sai silti tuntea olonsa tervetulleeksi.
Norjalaismedia käytti Rukan maailmancupin aluspäivinä paljon palstatilaa pohdintaan, miten suomalaisyleisö ottaa Johaugin vastaan. Anabolisesta steroidista johtuneen dopingtuomionsa kärsinyt Johaug jännitti yleisön reaktioita itsekin, mutta turhaan.
– Lähtöviivalla tuntui hienolta, kun yleisö hurrasi minulle. Lisäksi monet halusivat ottaa yhteiskuvia kanssani ja pyysivät nimikirjoitustani, ylivoimaiseen voittoon hiihtänyt Johaug iloitsi.
Kaikkien aikojen hiihtokuningatar Marit Björgen poistui keväällä laduilta, mutta Johaugin kova kunto varmistaa, että norjalaisvärit pysyvät tiukasti kärkitaistelussa. Johaug otti suvereenisti paikkansa naishiihdon kärjessä ja on Seefeldin MM-hiihtojen suosikkeja.

Harjoittelussa pysyi taso

Johaug, 30, myönsi, että kahden kisakauden menettäminen dopingtuomion takia otti koville. Häneltä menivät 18 kuukauden kilpailukiellon takia sivu suun kahdet arvokisat: Lahden 2017 MM-hiihdot ja Pyeongchangin olympialaiset viime talvena.
– Yritin pysyä motivoituneena harjoittelemaan kilpailukiellon aikana, 14 arvokisamitalia urallaan voittanut Johaug sanoi.
Johaug ei saanut kilpailukieltonsa aikana harjoitella Norjan maajoukkueen mukana. Hän pystyi silti hankkimaan tarvitsemansa tuen harjoitteluun eikä tulosten valossa ole löysäillyt. Johaugia valmentaa Norjan entinen arvokisahiihtäjä Pål Gunnar Mikkelsplass, joka muistetaan etenkin Oslon 1982 MM-hiihtojen viestin kaatumisestaan.
Suomen hiihtomaajoukkueen kokenein hiihtäjä Riitta-Liisa Roponen arvioi, ettei maajoukkueen harjoitusseuran puuttuminen välttämättä heikentänyt Johaugin harjoittelun tasoa.
– Maajoukkue tuo varmasti jonkunlaista turvaa, mutta kyllä se harjoittelu pitää tehdä itse, Roponen muistutti.

Kahden vuoden unelma

Johaugin kilpailukielto päättyi viime huhtikuussa, ja tähän kauteen hän pystyi jo valmistautumaan Norjan muun hiihtoeliitin mukana. Hyvin tuloksin.
– Unelmoin kaksi vuotta siitä, että voitan ensimmäisen kilpailuni maailmancupissa. En voi oikein uskoa, että se onnistui. Tämä voitto on minulle iso juttu, Johaug kertasi Rukalla ja vaikutti vilpittömän helpottuneelta.
Hän antoi esimakua tasostaan viikkoa ennen Rukaa voittamalla kotimaassaan kaksi kilpailua yli 20 sekunnin erolla muihin norjalaisiin.
Ero pysyi samana, kun kilpakumppanit vaihtuivat Rukalla kansainvälisiksi. Ruotsin olympiavoittaja Charlotte Kalla ja vahvaa nousua tekevä Ebba Andersson pääsivät lähimmäksi Johaugin vauhtia. Anderssonille, 21, kolmossija oli uran ensimmäinen henkilökohtainen palkintosija maailmancupissa.
Johaug palaa maailmancup-kiertueen mukana alkavalla viikolla norjalaisyleisön hellittäväksi. Lillehammerissa hiihdetään kolmen kilpailun minikiertue, ja siinä Johaug saa taas uuden haasteen. Kolmen kisan kiertue alkaa vapaan hiihtotavan sprintillä, joka oli ainakin ennen norjalaistähdelle kaikkea muuta kuin helppo kisamuoto.
– Pitää päästä vauhtiin sprintissä. Kuntoni on ainakin kohdallaan, Johaug naurahti.

STT

Kuvat:

Uusimmat