Lounais-Häme

Yli 1500 koiraa arvostellaan Forssassa

Pilvenmäen raviradalla tepastelee tulevana viikonloppuna hieman tavallisesta pienempiä nelijalkaisia. Lounais-Hämeen Kennelkerhon, Forssan Palveluskoirien ja Forssan Metsästysseuran järjestämään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn on ilmoittautunut yli 1600 koiraa, jotka edustavat 230 rotua.

Suosituimmat rodut näyttelyssä ovat kultainennoutaja, joita on ilmoitettu arvosteltavaksi 49 ja berninpaimenkoira, joita odotetaan paikalle 43 yksilöä.

Arvostelu näyttelykehissä käynnistyy sekä lauantaina että sunnuntaina aamulla kello 9. Sunnuntaina ohjelmassa on myös Junior Handler -kilpailu.

Näyttelyyn on vapaa pääsy. Mikäli alueelle tuodaan ns. turistikoiria, on koirien rokotusten oltava kunnossa ja rokotustodistuksen oltava mukana.

Suomessa järjestetään vuosittain 18 kansainvälistä koiranäyttelyä ja 19 kaikkien rotujen näyttelyä. Lisäksi järjestetään lukuisia ryhmä- ja erikoisnäyttelyjä. FL

Uusimmat