Lounais-Häme

Yöllä etsitty poika on löytynyt täysin kunnossa

 

Poika on löytynyt ja hän on täysin kunnossa. Poliisi sai selville yöllä etsityn pojan henkilöllisyyden. Poliisi kertoo, että tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

Forssan keskustassa liikkui torstain ja perjantain välisenä yönä vähäpukeinen poika.

Poika tallentui puolen yön aikaan Heikanrinteen palvelukeskuksen valvontakameraan, kun hän yritti päästä sisälle lämpimään. Noin 10-vuotiaalla pojalla oli yllään vain lyhyet alushousut.

– Häntä etsittiin varsin laajalta alueelta aina aamuun asti, mutta häntä ei löydetty, kertoo rikoskomisario Tomi Repo Hämeen poliisista.

Poikaa etsittiin ensin vartijan ja sitten usean poliisipartion ja koiran avulla maastosta. Kello kahden aikaan yöllä apuun tuli myös vapaaehtoinen pelastuspartio.

Hälytys hätäkeskukseen tehtiin perjantaina hieman puolenyön jälkeen.

Heikanrinteen palvelukeskus on tehostetun palveluasumisen ympärivuorokautinen yksikkö.

Uusimmat