Lounais-Häme

Yön ex-basisti vaatii 35 000 euron korvauksia solisti Olli Lindholmilta - käräjäoikeus antaa ratkaisun tänään

Helsinki
13.09.2018, 03:18

Kotimaa

Pirkanmaan käräjäoikeuden on määrä antaa tänään ratkaisu Yö-yhtyeen entisen basistin ja solistin välisessä kiistassa. Entinen basisti Jukka ”Jay” Lewis vaatii 35 000 euron korvausta solisti Olli Lindholmilta. Miehet kiistelevät siitä, mitä oli sovittu Yön vuoden 2017 keikoista ja Lewisin osallistumisesta niille.
Lindholm ilmoitti joulukuussa 2016, että ei enää halua esiintyä kahden muusikon kanssa. Ilmoitus oli Lewisin mukaan vastoin aiemmin sovittua keikkasuunnitelmaa vuodelle 2017.
Lewisin mukaan hän menetti 35 000 euroa, koska ei päässytkään esiintymään. Lindholm on kiistänyt vaatimuksen.
Lindholmin mukaan sähköposti seuraavan vuoden keikkaperiodeista oli luonnos eikä mitään suullista sopimusta keikkatoiminnan jatkamisesta Lewisin kanssa ollut. Hänen mukaansa ”sopimuksen päättämisessä puolin tai toisin ei ole irtisanomisaikoja eikä perusteluja tarvita”.
– Jäsenyys tässäkin yhtyeessä perustuu vapaiden miesten vapaaehtoiseen sopimukseen, sanotaan Lindholmin kirjallisessa vastauksessa.
Myös Lewis toteaa, että yhtyeen jäsenten välillä ei ole koskaan tehty kirjallisia sopimuksia. Hänen mukaansa on kuitenkin suullinen sopimus, jota on loukattu. Lewisin vaatimuksessa huomautetaan, että Lindholm antoi lukuisille tiedotusvälineille lausuntoja, joissa hän selvitti ”antaneensa potkut tai erottaneensa” Lewisin.

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic