Lounais-Häme Ypäjä

Ypäjä jatkaa kunnanjohtajahakua

Jo saapuneet hakemukset otetaan haussa huomioon.
Sam Vuorinen siirtyy Myrskylän johtoon.

Ypäjän kunnanhallitus päätti jatkaa kunnanjohtajan viranhakua kahdella viikolla. Jatkettu hakuaika käynnistyy tänään ja päättyy 1. helmikuuta.

Haku oli auki jo aiemmin, ja päättyi 11. tammikuuta. Tuolloin saatiin viisi hakemusta. Virkaa hakivat Matti Kannus Kangasalta, Riikka Riihimäki Jokioisilta, Mikko Mäkelä Ypäjältä, Päivi Laine Ypäjältä ja Riitta Laulajainen Kuusamosta.

Vt. kunnanjohtaja Sam Vuorinen kertoo, että tähän mennessä saapuneet hakemukset otetaan jatkoajan päättymisenkin jälkeen haussa huomioon. Vuorisen mukaan kunnanhallituksen toiveena on, että jatkoaika tuottaisi ainakin muutaman hakemuksen, jotta saataisiin lisää vertailupohjaa.

Vuorinen siirtyy Myrskylän kunnanjohtajaksi. Hänen viimeinen työpäivänsä Ypäjällä on 19. helmikuuta.

 

Aiheesta aiemmin: Ypäjän kunnanjohtajan virkaan viisi hakijaa, kunnanhallitus käsittelee hakemuksia 17.1.

 

 

Uusimmat