Lounais-Häme

Ypäjä kiri etuajassa plussalle

Ypäjällä ennakoitiin viime vuonna, että kunnan tilinpäätös olisi plusmerkkinen vuonna 2020. Positiiviseen tulokseen päästiin kuitenkin etuajassa, sillä viime vuosi näyttää noin 200 000 euroa ylijäämää.

Vt. kunnanjohtajan Sam Vuorisen mukaan merkittävin tekijä hyvään tulokseen olivat odotettua paremmat verotulot.

-Verotuloja saatiin lopulta noin 250 000 euroa enemmän kuin oli budjetoitu. Veroprosentin nosto näkyy tässä ehkä hiukan viiveellä, Vuorinen arvelee.

Miltei yhtä suuri vaikutus oli Vuorisen mukaan sillä, että hallintokunnat saivat nipistettyä omista menoistaan.

-Talousajattelu saatiin lyötyä viime vuonna läpi, ja sitä ajattelua on jatkettava edelleen. Kulurakennetta on järkeistettävä, ja toimintakulut saatavaa tasaantumaan, ehkä jopa hieman laskemaan.

Vuorisen mukaan ylijäämäinen tilinpäätös tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan, kun pari viime vuotta on tehty miinusmerkkistä tulosta.

-Pääsemme näin paremmissa asemissa suureen tuntemattomaan, eli maakuntahallintoon.

 

Mustana pilvenä Ypäjänkin talouden yllä leijuvat valtionosuuksien leikkaukset. Vuorisen mukaan ennakkoarvioiden perusteella näyttää siltä, että Ypäjä saa kuluvana vuonna noin puoli miljoonaa euroa vähemmän valtionosuuksia kuin viime vuonna.

-Summa on todella merkittävä ja meidän on tarkasteltava, miten se vaikuttaa konkreettisesti toimintojen järjestämiseen kunnassa.

Vuorisen mukaan on tärkeää, että talouden tasapainottamistoimia tehdään ennakoidusti, kun asioista päättäminen on vielä omissa käsissä. Tästä esimerkkinä on Ypäjällä viime vuonna tehty päätös aikaistaa Levän koulun sulkemista vuodella. Levän koulussa opiskellaan enää kuluva kevät.

-Joku voisi ajatella, että koulua olisi voitu pitää vielä yksi ylimääräinen vuosi, kun kunta kerran teki positiivisen tuloksen. Kouluverkkopäätös perustuu lapsilukumäärän laskemiseen, eikä Levän koulun ylläpito olisi ollut kokonaiskuvan kannalta järkevää.

 

Vaikka syntyvien lasten määrä on Ypäjälläkin pudonnut, kokonaisuudessaan asukasmäärä väheni viime vuonna ainoastaan kuudella ihmisellä. Se on suhteessa vähiten koko Kanta-Hämeessä.

-Tämä voidaan laskea meille myönteiseksi. Hevosopisto on varmasti yksi vetovoimatekijä, joka pitää väkimäärän laskun maltillisena. Emme saa eroteltua väkilukutilastoista, kuinka suuri osa on esimerkiksi tänne kirjansa siirtäviä opiskelijoita, mutta tärkeä joukko he ovat joka tapauksessa, Vuorinen painottaa.

Vuorisen mukaan Ypäjä yksin ei väkiluvun kehitystä saa kääntymään, vaan siihen tarvitaan seutukunnan ja maakunnan panostuksia. Ypäjä onkin mukana sekä seutukunnan että maakunnan elinvoimahankkeissa.

Investointeihin ei Ypäjällä viime vuonna juurikaan hassattu rahaa – euromääräisesti suurimmat kohteet olivat vanhustentalo III:n peruskorjaus ja siirtoviemärin rakentaminen. Tänä vuonna rakennetaan muun muassa katetta kesäteatterille ja parannetaan infrastruktuuria. FL

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat