Lounais-Häme Ypäjä

Ypäjä nousemassa Kanta-Hämeen kovimmaksi verottajaksi

Ypäjän tuloveroprosentti nousemassa maan korkeimpien joukkoon.
Investoinnit vanhusten palveluasumiseen sekä vesi- ja viemäriverkostoon aiheuttavat Ypäjän ensi vuoden talousarvioon historiallisen suuret poistot. Kuva: Tapio Tuomela
Investoinnit vanhusten palveluasumiseen sekä vesi- ja viemäriverkostoon aiheuttavat Ypäjän ensi vuoden talousarvioon historiallisen suuret poistot. Kuva: Tapio Tuomela

Ypäjän kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Ypäjän tuloveroprosentti nousee ensi vuonna 22,25:een. Suomessa korkein tuloveroprosentti on tänä vuonna 22,50, se on käytössä 5 kunnassa. Jos valtuusto hyväksyy esityksen, Ypäjä verottaa ensi vuonna kuntalaisiaan ankarammin kuin mikään muu kunta Kanta-Hämeessä.

Ypäjän kunnanjohtaja Riikka Riihimäki pitää kunnanhallituksen yksimielistä päätösesitystä hyvänä ja rohkeana ratkaisuna. Riihimäen mukaan päätösesitys avaa keskustelun kunnan talouskehityksen hallittuun haltuunottoon.

– Teimme kolmevuotisen painelaskennan veronkorotuksilla 0,25 yksikön välein. Tällä korotuksella saamme alijäämäkierteen Ypäjän kuntataloudessa katkaistua, Riihimäki kertoo.

Hän muistuttaa, että keinot Ypäjän kokoisen kunnan talouden tasapainottamiseksi ovat vähissä. Painotus on Riihimäen mukaan seudullisen yhteistyön tiivistämisessä.

– Esimerkiksi työllisyyden hoito on niin iso asia, ettei sitä ole helppo ymmärtää. Kunnissa on eri tapoja toteuttaa sitä. Yhteistyön avulla tapoja voidaan yhdenmukaistaa ja nopeuttaa. Mitään päätöksiä seudullisen yhteistyön toteuttamiseksi työllisyyden hoidon osalta ei toki vielä ole, mutta suunnitelmia on.

 

Lue myös: Ypäjä on nostamassa tuloveroprosenttia – Edessä silti radikaaleja säästötoimia

Korotuksen taustalla mittavat poistot

Samaa sanoo Ypäjän kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Saastamoinen (kok.). Hänen mukaansa Ypäjän mahdollisuudet karsia menoja ovat rajalliset. sivistystoimen menot pysyvät samalla tasolla kuin viime vuonna, vaikka palkkakulut nousevat väkisin. Hyvinvointikuntayhtymä käyttää omaa ylijäämäänsä, mikä pienentää kuntien osuutta.

– Seudullisen yhteistyön puitteissa kulurakenteita saadaan pienemmiksi, Saastamoinen näkee.

Nykyisellä veroprosentilla Ypäjän ensi vuoden talousarvio olisi rutkasti alijäämäinen. Nostolla se saadaan Saastamoisen mukaan lähemmäksi kohtuullista tulosta. Alijäämäisen arvion taustalla ovat Ypäjän historian suurimmat poistot. Tänä vuonna ne ovat noin 570 000 euroa, ensi vuonna 813 000 euroa. Sen jälkeen suunta on taas alaspäin ja jopa ylijäämäisen tuloksen tekeminen helpompaa.

– Poistoja syntyy erityisesti vesi- ja viemäriverkoston rakentamisesta sekä vanhuspalveluiden parantamisesta. Lähivuosina emme voi tehdä sellaisia investointeja, jotka tuottavat paljon poistoja. Ylläpitoremontteja voidaan tehdä, ne eivät vaikuta poistojen suuruuteen, Saastamoinen kertoo.

 

Palveluista halutaan maksaa

Kunnanjohtaja tai kunnanhallituksen puheenjohtaja eivät usko, että pieni veronkorotus vaikuttaisi Ypäjän houkuttelevuuteen nykyisten tai mahdollisten uusien asukkaiden silmissä.

– Tutkimukset osoittavat, että kuntalaiset ovat valmiita maksamaan enemmän veroja, jos palveluja lisätään tai ne säilyvät, Saastamoinen sanoo.

– Vain harva maksaa veroja täyden prosentin mukaan. Esimerkiksi matkakuluista saadut vähennykset kohdistuvat kunnallisveroon, hän jatkaa. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat