Lounais-Häme

Ypäjän seurakunnan munkkikahvilasta kasvoi vappurieha koko perheelle

Ypäjän seurakuntakodin pihamaalla parveili vapunaattona lapsia, rippikoululaisia, vanhempia, isovanhempia, vapaaehtoisia, kylänmiehiä ja -naisia. Parvi oli tiheimmillään nimenomaan munkkimyyntipisteen liepeillä.

-Tämä vapputapahtuma itse asiassa alkoi viitisen vuotta sitten seurakunnan munkkikahvilana, mutta vähitellen siihen ympärille kehiteltiin muutakin ohjelmaa, kertoo seurakunnan lastenohjaaja Laila Moisander.

Munkkeja paistettiin Hilkka Vanteen johdolla diakonian vastuuryhmässä tänä vuonna 10 litran taikinasta reilut 400. Vapputapahtuman munkit ovat Ypäjällä maineessaan.

 

Hanna Laine ostaa niitä pussillisen, koska ne ovat tuoreita ja kotona tehdyn makuisia

-Kerran jäin ilman munkkeja, kun tulin paikalle vasta puoli tuntia myynnin alkamisajan jälkeen. Nyt osaan tulla aina ajoissa, hän naurahtaa.

Seurakunnan munkit kuuluvat Laineen vappuun, mutta myös kevään juhlan muu ohjelma on selvillä.

-Vapunpäivän lounasta Ypäjänkylän seuraintalolla kello 14 ja sieltä ehtii juuri kahville vappuilotteluun Kartanon koululle kello 15:ksi. Silloin on mentävä, kun joku jaksaa kylällä jotain järjestää, hän kannustaa.

 

Tänä vuonna munkkien, kahvin ja siman lisäksi Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi myytiin arpoja ja ilmapalloja.

Lisäksi pihamaalla järjestettiin keppihevostelua, jossa päiväkerholaiset pääsivät kokeilemaan esteradalla kuinka itse tehty hevonen hyppää. Lapsille ja lapsenmielisille on ohjelmassa katuliiduilla piirtämistä, renkaanheittoa ja poniratsastusta sellaisilla poneilla, joita ei hevospitäjässä ole nähtykään; ponit Selma ja Sulo kulkivat renkailla. Huvitusta toi pellepariskunta Nelli ja Niilo.

Tapahtuman tuotto ohjataan valtakunnalliseen Yhteisvastuukeräykseen, jossa kertyneet varat ohjataan ruoka-apuun maailman katastrofialueilla ja Suomessa.

 

Vappuilottelua vauvasta vaariin on Ypäjällä tarjolla myös vapunpäivänä, kun Eläkeliiton Ypäjän yhdistys järjestää yhdessä KulttuuriPuomin kanssa koko perheen ohjelmallisen tapahtuman.

Kartanon koulussa järjestettävässä juhlassa esiintyvät Punkalaitumen tanhuryhmä, Keijo Leppänen, Katja Karisukki, Seija Kylämarkula ja Tanssiyhtye Desire.

Arvonnan, lapsille järjestetyn onginnan ja ilmapallojen ohjelmassa on myös buffetti. Tapahtumassa julkistetaan Ruunan kummi ja nimetään liikenneympyrän hevoset.

Alle 7-vuotiaat pääsevät kello 15–19 järjestettävään vappuilotteluun ilmaiseksi. FL

 

Uusimmat