Lounais-Häme

Yrittäjien palvelut tarjottimelle

Jokioislainen Anu Laamanen toteutti sosiaalipedagogista hevostoimintaa aluksi sivutoimisena yrittäjänä, mutta parin vuoden ajan Minkiöllä sijaitsevan Anun Arkin toiminta on ollut jo päätoimista.

Kun tilaisuus osallistua Forssan seudun Green Care -klusterihankkeeseen tuli, Laamanen lähti mukaan.

-Koin, että sosiaalipedagoginen hevostoiminta ei välttämättä ollut ihmisille kovin tuttua. Samoin käsitteistö oli vierasta. Halusin tätä kautta nostaa sosiaalipedagogista hevostoimintaa ja omaakin toimintaa tietoisuuteen sekä verkostoitua alan muiden yrittäjien kanssa, Laamanen sanoo.

Anun Arkki on yksi 12:sta luontolähtöisiin palveluihin keskittyvästä yrityksestä, jotka hankkeessa toteutetun sähköisen palvelutarjottimen kautta pyrkivät saamaan toimintaansa enemmän näkyviin.

-Nykyaikana tietotulva on valtava, joten palveluita voi olla vaikea löytää. On järkevää, että samantyyppiset palvelut kohdistetaan yhteen paikkaan.

Sähköisen palvelutarjottimen avulla on tarkoitus lisätä yritysten tunnettuutta ja edistää niiden markkinointia. Palvelutarjottimen luominen toteutettiin Hämeen ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä, ja sairaanhoitajaopiskelijat Päivi Rantamäki ja Kirsi Räisänen vastasivat palvelutarjottimen tekemisestä.

-Yrittäjiä oli vaikeaakin löytää, joten palvelutarjotin oli hyödyllistä tehdä, Rantamäki toteaa.

-Nyt tietysti toivomme, että palvelutarjotin saa lisää pontta purjeisiinsa ja hyvää asiaa saadaan vietyä eteenpäin, Räisänen sanoo.

Palvelutarjotin on ollut käytössä nyt kolme kuukautta ja yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä erityisesti sen ulkoasuun, käytännön toteutukseen ja selkeyteen.

-Tavoitteenamme oli luoda mahdollisimman helppo sivusto. Kun sivulle tulee, kävijä näkee heti kaikki yrittäjät ja sen, minkä tyyppistä palvelua hän tarjoaa. Luontolähtöisiä palveluntuottajiakin on montaa eri lajia, joten palvelua etsivät löytävät tarjonnasta ensisilmäyksellä sen oman juttunsa ja pystyvät paneutumaan kyseisen yrittäjän tarjontaan perusteellisemmin, Räisänen sanoo.

Anun Arkin kaltaisia lasten ja nuorten luontolähtöisiin palveluihin keskittyneitä yrityksiä toimii Forssan seudulla useita. Sähköistä palvelutarjotinta on tarkoitus laajentaa, kun lisää alan yrityksiä haluaa siihen osallistua.

Seuraava haaste on nostaa itse palvelutarjottimen näkyvyyttä.

-Paikallisesti linkki palvelutarjottimeen voisi olla esimerkiksi Forssan kaupungin ja FSHKY:n verkkosivuilla, Rantamäki miettii.

Vaikka Rantamäen ja Räisäsen osuus palvelutarjottimen tekemisessä tulee päätökseen tänä syksynä, sähköinen palvelutarjotin ei tule kuolemaan. Klusterihanke itsessään on kaksivuotinen ja alkanut vasta tammikuussa, joten palvelutarjotinta voidaan päivittää hankkeen toimesta.

Palvelutarjottimelle on myös jo kaavailtu loppukäyttäjää, joka jatkaa sivuston päivittämistä hankkeen päätyttyä.

-Meillä on täällä seudulla aivan mahtavia yrityksiä, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille elämyksiä. Palvelutarjotin on tärkeää saada pyörimään, sillä luontolähtöisen toiminnan kautta ihminen saa niin psyykkistä, fyysistä kuin sosiaalista hyvää, Räisänen sanoo.

Yrittäjä Anu Laamanen toivoo, että yhteinen palvelutarjotin lähentää myös seudun yrittäjiä.

-Minulla on sellainen kiva kutina tästä hankkeesta, että se poikii myös yhteistyötä yrittäjien kesken. Ainakin toivon, että tämä avaa ja lähentää meitä, jotka suurimmaksi osaksi teemme yritystoimintaa pienimuotoisesti. Ja vaikka ei varsinaista yhteistyötä syntyisikään, niin ainakin saisimme toisiltamme henkistä tukea. FL

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic