Lounais-Häme

Yrittäjyyteen kevyesti kiinni kesätöiden kautta

Opiskelija Samu Sipponen tarttui viime kesänä parturin saksiin yrittäjänä ja aikoo tehdä saman tulevana kesänä.

– Pääsin lähes samoille palkoille kuin kesätöissä kaupassa, mutta sain tehdä työtä ammatissa, johon opiskelen ja työtä, josta nautin.

Järjestöpäällikkö Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä toteaa, että yrittäjyys kiinnostaa nyt entistä useampaa nuorta. Suhtautuminen yrittäjyyteen on muuttunut voimakkaasti 2000-luvun aikana. Kun ennen esiin nousivat yrittäjyyden riskit, nyt keskusteluissa ovat sen mahdollisuudet.

– Nuoret suhtautuvat työhön eri tavalla kuin esimerkiksi vanhempansa. Heille ovat tärkeitä muut kuin materiaaliset arvot. He etsivät työstä merkitystä, sisältöä ja vapautta. Myös koulujen yrittäjyyskasvatus on tuottanut tulosta, Mikkilä arvioi.

Kesäyrittäjyys on Mikkilän mukaan hyvä väylä, jolla yrittäjyyttä pääsee helposti kokeilemaan käytännössä.

Sipponen halusi päästä kiinni parturi-kampaajan töihin mahdollisimman nopeasti. Avuksi tuli nuorille suunnatun palvelupiste Ohjaamon kesäyrittäjyysprojekti, jossa hän perusti oman toiminimen.

– Olin viime kesän sopimusyrittäjänä kampaamoliikkeessä eli maksoin liikkeen omistajalle tietyn prosentin töistä. Olin yrittäjä kevyesti eli minulla ei ollut kiinteitä kuluja enkä tarvinnut suuria investointeja. Lisäksi vieressä teki töitä kokenut ammattilainen, jolta saatoin kysyä neuvoa.

Hän kiittelee Forssan Ohjaamon kautta saamaansa tukea. Ennen kuin kesäyrittäjät käynnistävät liiketoiminnan, idea ja sen kestävyys käydään läpi. Vastaava malli on käytössä myös esimerkiksi Oulussa.

– Nuoret laativat liiketoimintasuunnitelman ja keskustelevat siitä yritysneuvojien kanssa. Kun liiketoimintaedellytykset ovat hyvät, nuori voi saada kaupungin tukea yrittäjyyteen 330 euroa. Summa on sama kuin parin viikon kesätyöstä kaupungilla, kertoo palvelukehittäjä Tuulia Viskari Ohjaamosta.

Tuoreen yrittäjän on jo yllättänyt se, kuinka paljon toimintaa säännellään.

– Edessä tuntuu olevan pykälien viidakko, joka voi etenkin luovien alojen ihmisiä pelottaa pois tältä uralta, hän arvelee.

Kesäyrittäjyydestä haaveilevan ei yrittäjäjärjestön Mikkilän mielestä kannata juuttua teknisiin seikkoihin.

– Neuvoja kyllä saa vaikkapa yritysneuvojilta, kokeneilta yrittäjiltä, 4H-yhdistykseltä tai meidän Youtube-kanavalta ja nettisivuilta. Tärkeintä on, että idea on kannattava. Sen ei edes tarvitse olla huikean innovatiivinen. Limukioskikin on hyvä idea, jos sille on asiakkaat, Joonas Mikkilä kannustaa.

Viime kesä oli Sipposen mukaan hieno kokemus. Tienestin lisäksi kertyi itseluottamusta, rohkeutta sekä kokemusta asiakaspalvelusta. Nyt hän ahkeroi työharjoittelussa samassa kampaamoliikkeessä, jossa aloittaa touko-kesäkuun vaihteessa sopimusyrittäjänä.

– Vaikka viime kesä oli hyvä, tavoittelen ensi kesästä tietysti parempaa. Rimaa pitää nostaa: parempi tulo ja enemmän asiakkaita.

Sipponen on aina arvellut ryhtyvänsä yrittäjäksi.

– Se on ollut minulle varteenotettava vaihtoehto, koska työnteko on minulle iso osa elämää. Toivon, että nuoret ajattelisivat samoin ja innostuisivat vaikka rohkeasti yrittäjyydestä. Minua se ei ole pelottanut, koska luonteeni on sellainen, että lähden eteenpäin ja vauhdilla.

Kun Ammattiopisto Novidassa opiskeleva Sipponen vuoden päästä valmistuu, hän suunnittelee hakeutuvansa alan liikkeeseen töihin keräämään vielä lisää kokemusta.

Haave tulevasta on kuitenkin olemassa.

– Pitää unelmoida suuria. Niin pääsee pidemmälle kuin aina vain eläisi realiteettien mukaan, hän toteaa

Sipposen haaveena ei ole oma liike, vaan omien liikkeiden ketju.

 

Yrittäjähenki viriää
Nuoret ovat kiinnostuneita perustamaan yrityksen. Yrittäjyys kiinnostaa 44 prosenttia 15–24-vuotiaista. Koko väestöstä yrittäjyyteen mielii 34 prosenttia.Vuonna 2003 yrittäjiksi aikoi kolmen vuoden sisällä 18–24-vuotiaista vain prosentti, vuonna 2015 heidän osuutensa oli 20 prosenttia.Korkeakoulussa opiskelevista 21 prosenttia ryhtyy todennäköisesti yrittäjäksi, ammattikoululaisista jopa 26 prosenttia. Lukiossa luku on peräti 81.Uusyrityskeskusten kautta perustetuista yrityksistä yli puolet on alle 35-vuotiaiden perustamia.Nuorten mielestä yrittäjyyden pahin este on byrokratia, ja sitä seuraavat rahoituksen puute ja riittämätön informaatio. Euroopassa ja Pohjoismaissa ykköseste on rahoituksen puute.YrittäjyysasteNuorten (15–29 vuotta) yrittäjyysaste oli vuonna 2013 EU:n 28 valtiossa 6,5 prosenttia. Suomi jätti 4,9 prosentilla taakseen esimerkiksi Ruotsin (3,9) ja Saksan (2,8).Alle 30-vuotiaita yrittäjiä oli 1980-luvun lopulla paljon eli yli 36 000. 1990-luvun lamavuodet taittoivat määrän alle puoleen. Vuonna 2014 heitä oli hieman yli 18 000.Lähde: Suomen Yrittäjät

Näkoislehti

26.9.2020

Fingerpori

comic