Lounais-Häme

Yritys kannattaa pitää myyntikunnossa

Kun pitkän linjan kuljetusyrittäjä, jokioislainen Pentti Sarin päätti luopua yrityksestään, oli firman jatkokuvio aikalailla selvä. Pentin poika Jani Sarin oli jo tuolloin ollut vuosia yrityksen osakkaana, ja yritys oli suhteellisen helppo siirtää kokonaan nuoremman Sarinin nimiin.

-Hyppääminen isän firmaan yrittäjäksi ei kauheasti jännittänyt. Itselläni oli jo tuolloin oma huoltokorjaamo, joten yrittäminen oli jo ennestään tuttua.

Aivan yksin Janin ei tarvinnut yritykseen jäädä, sillä isä-Pentti on autellut eläkkeelle jäätyäänkin edelleen yrityksen töissä ajojärjestelijänä. Tarvittaessa tukea löytyi läheltä.

Useimmiten yrityksen omistajanvaihdokset eivät kuitenkaan suju yhtä mutkattomasti kuin Sarinien tapauksessa. Kaikille yrityksille ei löydy jatkajaa omasta perheestä, yrityksen sisältä tai edes ulkopuolelta. Mikäli liiketoiminta on pienimuotoista, eikä sitä ole riittävästi kehitetty, voi yrityksen myyminen olla hankalaa.

Suomen Yrittäjien ja Finnveran pk-yrittäjille tekemän tuoreen kyselyn mukaan alle puolet pk-yrityksistä on varautunut omistajanvaihdokseen. Samoin noin puolet vastanneista seurasi aktiivisesti yrityksensä arvon kehittymistä.

-Asian suhteen kaivataan herättelyä. Omasta yrityksestä kannattaa ehdottomasti pitää huolta myös sen arvon osalta, ja yritystä tulee kehittää koko elinkaaren ajan. Näin varmistetaan, että kun omistajanvaihdos tulee ajankohtaiseksi, on yritys valmiiksi hyvässä kunnossa, Finnveran liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi sanoo.

Vuosittain tuhannet yritykset lopettavat toimintansa. Yhteiskunnallisesti asia on merkittävä, sillä seuraavan vuosikymmenen aikana kyse on käytännössä kymmenistä tuhansista työpaikoista.

Yrittäjän kannattaa varautua yritystoiminnasta luopumiseen hyvissä ajoin, ohjeistaa yritysasiamies Antti Aaltonen Forssan kaupungin yrityspalveluista. Aaltosen mukaan luopumista kannattaa ryhtyä suunnittelemaan viisikin vuotta etukäteen sillä ajatuksella, että yritys laitetaan myyntikuntoon.

Tähän Aaltosella on kolmen kohdan nyrkkisääntö. Viimeisinä yrittäjävuosina kannattaa pitää huolta liiketoiminnan kehittämisestä, henkilökunnasta ja yrityksen kirjanpidosta.

-Jos yrityksen liiketoiminta on hyvällä mallilla ja asiakkaita riittää, on yritys mahdollisen ostajan näkökulmasta houkuttelevampi kuin hiipuva yritys. Seuraavan omistajan on helpompi ottaa yritystoiminta haltuun, kun paperit ovat kunnossa. Uuden omistajan kannalta on myös parempi, jos yrityksessä on valmiina osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa, Aaltonen selvittää.

Aaltosen mukaan Forssan seudulla valitettavan moni yritys vain lopettaa toimintansa tai sitten niiden liiketoiminta hiipuu hiljalleen. Yrityskauppoja tehdään muutamia vuodessa.

-Suurin osa omistajanvaihdoksista on sellaisia, joissa vanha omistaja myy yrityksen omille työntekijöilleen tai kokonaan ulkopuoliselle yrittäjälle. Yrityskaupat ovat yleensä seutukunnan sisäisiä kauppoja, Aaltonen kertoo.

Jokioislaiset Sarinit katsovat, että omistajanvaihdosta suunnittelevan kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen yritysasiamieheen.

-Meihin otettiin yhteyttä Forssan Seudun Kehittämiskeskuksessa. Sieltä myös ohjattiin eteenpäin ottamaan yhteyttä oikeisiin yritysjärjestelijöihin. Koko prosessi meni läpi hyvin helposti ja kivuttomasti, Pentti Sarin kertoo.

Yrityksen lopettamisessa ja omistajanvaihdoskysymyksissä Forssan seudun yrityksiä neuvovat Forssan yrityspalvelut ja paikalliset yritysasiamiehet, Hämeen kauppakamari, Hämeen ely-keskus, Pro Agria Häme, Hämeen yrittäjät ja Suomen yrittäjien työttömyyskassa. FL

Omistajanvaihdokset numeroina
30000Seuraavan 10 vuoden aikana arviolta 30000 yritystä Suomessa vaihtaa omistajaa tai lakkauttaa toimintansa.20Suomen pk-yrittäjät eivät näe omistajanvaihdosta keinoksi kasvaa, sillä vain 20 prosenttia pk-yrityksistä on kiinnostunut ostamaan yritystä tai liiketoimintaa. 40Voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset näkevät yritysostoissa enemmän mahdollisuuksia ja niistä noin 40 prosenttia pitääkin yrityksen tai liiketoiminnan ostoa kiinnostavana.56Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoo, ettei omistajanvaihdos kuulu heidän yritystensä tulevaisuudensuunnitelmiin.52Vain noin puolet pk-yrittäjistä seuraa aktiivisesti yrityksensä arvon kehittymistä.Lähde: Finnveran ja Suomen yrittäjien pk-yrityskysely 2016

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic