Lounais-Häme

Yrtin ja juuston makua grilliin

Vahva chorizo-tyyppinen makkara, jonka päälle voimakkaan makuista sinappia.

Sellainen on forssalaisen Sari Anttosen suosikkiyhdistelmä, mikäli grillissä tirisee makkaraa.

Anttonen oli yksi sadetta uhmanneista Makkaramarkkinakävijöistä, joka löysi useiden makujen joukosta oman suosikkinsa. Eniten Anttosta miellyttivät Pajuniemen vahvat maut.

Kuten joka vuosi aiemminkin, myös tänä vuonna suosikkimakkaransa valitsivat sekä ammattilaisraati että yleisö. Raati arvostaa makkarassa kiinteää ja kosteaa rakennetta. Makkaran pitää maistua mausteiden takaa. Miinusta makkara saa mauttomuudesta, jauhoisuudesta, kuivuudesta, hapokkuudesta, liiasta suolaisuudesta ja löysästä rakenteesta.

-Tänä vuonna kaikki kilpailuun osallistuneet makkarat olivat erittäin hyviä, raatilaiset tuumasivat heti maistelun jälkeen.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 10 erikoismakkaraa ja 13 perinteistä grillimakkaraa. Mukana kilpailussa oli myös 10 sinappia. Raati maisteli sinappeja patongin päällä. Maistelu tapahtui sokkona.

Raadin suosikki grillimakkarasarjassa oli Lihatukku Veijo Votkinin chilijuustogrilleri. Erikoismakkaroiden sarjan voitti Tammelan Makulihan Puolukkainen pikkuryynäri ja sinapeista raadin suosikiksi nousi Yyterin perinteinen sinappi.

Yleisön lempimakkara tulee jälleen omalta pitäjältä, kuten lähes vuosittain. Tammelan Makulihan uutuus Olivia äänestettiin kilpailun maukkaimmaksi.

Olivia sisältää aurinkokuivattua tomaattia, basilikaa, oreganoa, meiramia ja chiliä. Erikoisuutena on oliiviöljy.

-Ihmiset ovat ottaneet Olivian hyvin vastaan. Olemme myyneet sitä tapahtumassa suurin piirtein yhtä paljon kuin Tammalan kommeetakin, makkaroita paistamassa ollut Kari Tapola arvioi.

Makulihan yrittäjän Riikka Ala-Lekkala-Toivon mukaan uutuudet ovat yrityksille tärkeitä. Ne herättävät runsaasti kiinnostusta kuluttajissa ja saavat nämä ostoksille.

Makuraadin mukaan Olivia on tyypillinen uutuusmakkara runsaan yrttisyytensä vuoksi. Uutuuksissa on käytetty yrttien lisäksi paljon juustoa, ja chili pitää yhä pintansa. Myös raakamakkarat ovat selvästi yleistyneet, ja ne menestyivät hyvin raadin arvostelussa.

Raati valitsi esimerkiksi Harjun makkaratehtaan salvia-inkivääri-raakamakkaran erikoismakkaroiden sarjassa toiseksi ja grillimakkarasarjassa kolmanneksi ylsi saman firman rouheinen oregano-raakamakkara.

Raadin naiset valitsivat suosikikseen Pajuniemen paprikaisen Pimenta Bovinon.

Tapahtumaa 20 vuotta yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestänyt Tammelan Yrittäjät on tyytyväinen markkinoiden kävijämäärään tänäkin vuonna, vaikka sade saattoi vähän rokottaa. Puheenjohtaja Timo Nummela arvioi, että tapahtuman suosio kehnosta säästä huolimatta johtuu erinomaisesta ajankohdasta.

Suvi-iltaviikonloppuna ihmiset ovat jo valmiiksi liikkeellä. Juoksu kulkee aivan tapahtuma-alueen ohitse. Viikko ennen juhannusta on hyvä hetki tulla hakemaan ne tärkeimmät ruoat juhannusgrilliin.

-Tapahtuma on paisunut niin isoksi, ettei tällä paikalla voi järjestää yhtään isompia markkinoita, Nummela iloitsee.

 

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat