Zimbabwen poliisi vahvistaa: Lento-onnettomuudessa kuolleista neljä on ulkomaalaisia – ulkoministeriö ei ole saanut vahvistusta suomalaisuhreista

Helsinki
24.11.2018, 13:02

Ulkomaat

Tiedot Zimbabwen lento-onnettomuuden uhreista ovat täsmentyneet. Zimbabwen kansallisen poliisin tiedottaja Paul Nyathi kertoo STT:lle, että on varmistunut, että lento-onnettomuudessa kuoli yksi Zimbabwen kansalainen ja neljä ulkomaalaista. Koneessa oli Nyathin mukaan viisi ihmistä, jotka kaikki kuolivat.
Nyathi ei ottanut kantaa ulkomaalaisten uhrien kansallisuuksiin. Nyathin mukaan kaikki onnettomuudessa kuolleet ovat miehiä.
Neljän suomalaisturistin pelätään kuolleen, kun pienkone syöksyi maahan vuoristoisella seudulla Masvingon maakunnassa eilen.
Ulkoministeriöstä kerrotaan STT:lle, että heidän viimeisimmän tietonsa mukaan onnettomuudessa kuoli viisi ihmistä, joista neljän epäillään olevan suomalaisia. Tälle ei kuitenkaan ole saatu Zimbabwen viranomaiselta vahvistusta, ministeriön viestintäpäivystäjä Harri Kilpi kertoo.

Sää oli hyvä onnettomuushetkellä

Toistaiseksi onnettomuudesta tiedetään vähän. Esimerkiksi onnettomuuden syytä ei vielä tiedetä. Zimbabwen kansallisen poliisin tiedottaja Nyathi kertoo, että onnettomuushetkellä sää oli hyvä.
Myöskään konetyypistä ei ole varmaa tietoa. Ensimmäisten mediatietojen mukaan onnettomuuskone oli Cessna 182 -mallinen, mutta myöhemmin kerrottiin, että kone olisikin ollut Cessna 206, joka on kooltaan suurempi.
Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtaja Veli-PekkaNurmi kertoi perjantaina, että C182 on niin pieni, ettei kyytiin mahtuisi viittä ihmistä. Hänen mukaansa kyytiin mahtuisi lentäjän lisäksi korkeintaan kolme matkustajaa.
– En ota kantaa konetyyppiin, mutta jos konetyyppi on tuo, uhrien määrä ei ole 1+4, Nurmi sanoi perjantaina.
Nurmen mukaan Otkes, ulkoministeriö ja keskusrikospoliisi (KRP) selvittävät kaikki lento-onnettomuutta. Nurmen mukaan ensin on saatava varmuus, että kuolleiden joukossa todella on suomalaisia.
Suomen kunniakonsulin vaimo Sally Ward kertoi uutistoimisto AFP:lle eilen, että suomalaiset olivat metsästysturisteja. Paikallismedian mukaan kone oli ollut matkalla Victorian putouksille.

Otkes: Yhteyttä ei ole saatu millään konstilla

Otkes ei toistaiseksi ole saanut yhteyttä Zimbabwen siviili-ilmailuviranomaiseen. Otkesin Nurmi kertoi tänään, että yhteyttä ei ole saatu millään konstilla.
Nurmen mukaan Otkesin näkövinkkelistä on erittäin harvinaista, ettei yhteyttä saada. Hänen mukaansa Otkesilla on hyvät ja toimivat yhteydet kaikkialle, minne esimerkiksi Suomesta on reittilentoja. Zimbabween yhteyksiä ei kuitenkaan ole valmiina, koska sinne ei lennetä suoraan Suomesta eikä siellä ole suuria määriä suomalaisia.

STT

Kuvat:

Uusimmat