Mielipiteet

Aikuisten puututtava kiusaamiseen

Koulukiusaaminen. Aihe, josta puhutaan paljon, mutta ei koskaan tarpeeksi.

Yhteiskunnassa yleisesti ajatellaan, että nuorissa on tulevaisuus, mutta entäpä jos merkittävä osa heistä kiusaamisen myötä pelkää koulunkäyntiä eikä jatka peruskoulun jälkeisiin opintoihin, on työkyvyttömiä, kärsii mielenterveysongelmista, sosiaalisten tilanteiden pelosta, syrjäytyy yhteiskunnasta. Moni saattaa ajatella, että koulukiusaaminen ei kosketa heitä, kun ei ole omia lapsia tai omaa lasta ei kiusata, mutta yllämainitut kiusaamisen kauaskantoiset seuraukset kuitenkin maksavat yhteiskunnalle. Paljon. Näin ollen kiusaamisen, ja sen ehkäisyn kuuluisi kyllä kiinnostaa meitä kaikkia.

Koulukiusaamisella on kauaskantoiset seuraukset, pahimmillaan sen aiheuttamista traumoista ei toivu koskaan ja siksi siihen puuttuminen on ensiarvoisen tärkeää. Kiusaamiseen puuttuminen on aikuisten, koulun henkilökunnan ja vanhempien, vastuulla. Lapsi ei ymmärrä kiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia kiusatun elämään, mutta aikuinen ymmärtää. Sen vuoksi on aikuisen tehtävä puuttua kiusaamiseen.

Koulukiusaaminen on aina väkivaltaa, henkistä tai fyysistä. Väkivalta jättää aina jäljet uhriinsa. Kiusaamiseen puuttumattomuudella hiljaa hyväksymme väkivallan käytön yhteiskunnassamme. Aikuisten tehtävä on opettaa lapselle, mikä on ok ja mikä ei. Väkivalta toista kohtaan ei ole koskaan ok. Aikuisten tehtävänä on opettaa lapsille empatiaa ja toisista välittämistä. Lapset oppivat mallista, joten on ensiarvoisen tärkeää, miten aikuiset käyttäytyvät ja kohtelevat kanssaihmisiä.

Niinpä me haluamme haastaa kaikki mukaan pienin teoin kiusaamista vastaan. Olethan kiinnostunut, miten lapsilla, omilla ja muiden, koulussa sujuu. Puututhan, jos näet kiusaamista. Ethän hyväksy hiljaa. Aiheesta lisää löydät Facebookissa ja Instagramissa @alahyvaksyhiljaa ja #älähyväksyhiljaa.

 

Fingerpori

comic