Mielipiteet

Alkot kiinni

On puhuttu, että Alkomonopoli pistää ovet säppiin. Ainakin Australiassa näin on tehty, kuten Grönlannin Nuukissa. Venäjällä ollaan toista maata. Siellä sanotaan, että pysyy terveenä, jos juo päivittäin vodkaa.

Laivat eivät tee viinanhakureissuja Tallinnaan. Toki moni ehti jo varautua varastoimalla tärpättiä.

Vielä ei Suomessa ole tehty sulkupäätöstä, mutta hamstraus on alkanut.

Me karanteenissa olevat emme saa tuotettua iltakonjakkia, koska Alkolla ei ole kotiinkuljetusta. Eli turha haaveilla edes kalsarikännistä.

Joku voisi tietysti ostaa ns. pimeän pullon. Ongelma vaan on se, että jos tuoja tuo sen oven taakse, niin naapuri sen jo kärppänä nappaa.

Virkavalta viestittää myös perheväkivallan lisääntymisestä karanteeniaikana.

Toisaalta jos viinakauppa pantaisiin kiinni, niin lisääkö viinan puuttuminen väkivaltaa? Veikkaan, että lisää.

Tietysti emme halua kieltolakia. Onneksi monikaan meistä ei sitä enää muista. Tuskin haluammekaan muistaa. Vai pitäisikö käyttöön ottaa viinakortit kuten sodan jälkeen?

Sen kun näyttäisi ja leimauttaisi kassalla, niin ainakin ostomäärät vähenisivät, kuten myös perheväkivalta

Joku päällikkö on ehdottanut myös tupakan myynnin kieltoa. Se olisi kova isku ainakin niille jotka vielä sauhuttelevat. Melkoiset vieroitusoireet.

Seuraus näistä kielloista olisi, että valtion verotulot hiipuisivat ja kansan ärtyneisyys kohoaisi tappiin.

Toisaalta viina on viisasten juoma.

Uusimmat

Näkoislehti

28.5.2020

Fingerpori

comic