Mielipiteet

Aluevaltuutettu ei ole vain asuinkuntansa etujen ajaja! On huomioitava tasapuolisesti koko alueen ja sen asukkaiden yleiset ja erityiset tarpeet

Sote-palvelut halutaan turvata läheltä asukkaita. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL
Sote-palvelut halutaan turvata läheltä asukkaita. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on merkittävä askel suomalaisen hyvinvointivaltion kehittämisessä. Uudistuksen kunnianhimoisena tavoitteena on luoda vahvat, yhdenvertaiset ja toimivat palvelut kaikkialle Suomeen. Tämä tarkoittaa, että myös Kanta-Hämeen pienissä kunnissa on peruspalveluja. Jokaisen tulee saada tarvitessaan hoitoa ja tukea.

Tavoitteiden toteuttaminen vaatii vahvoja hyvinvointialueita. Valtion on huolehdittava rahoituksesta. Aluevaltuustossa päätöksenteon pitää olla toisaalta demokraattista ja toisaalta tehokasta.

Palvelut on järjestettävä käyttäjälähtöiseksi. Jokaisen aluevaltuutetun on toimittava kaikki Kanta-Hämeen asukkaat huomioiden, eikä vain asuinkuntansa tai sen osan etuja ajaen.

SDP puolustaa lähipalveluita. Vastaisuudessakin sote-palvelut on löydyttävä läheltä asukkaita.

Palveluverkosta eli palvelupisteiden sijainnista päätetään jokaisen hyvinvointialueen valtuustossa. Silloin on huomioitava tasapuolisesti koko alueen ja sen asukkaiden yleiset ja erityiset tarpeet. Toki talous- ja henkilöstöresurssit on tällöin huomioitava huolellisesti.

SDP:n johtotähtenä palveluverkon määrittelyssä on palveluiden saavutettavuus. Se tarkoittaa sitä, että palvelupisteitä on riittävästi ja ne ovat helppojen kulkuyhteyksien päässä.

Palvelut, joita arjessa eniten käytetään, on oltava helpoiten saavutettavissa. Palvelujen sijoittumisen on tuettava integraatiotavoitteita. Samasta paikasta pitää saada apua ongelmien kokonaisuuteen. Eli asiakkaalta ei edellytetä erityisosaamista, kun hän etsii hoitoa ja tukea. Niihin hakeutumiseen ohjaus löytyy yhdeltä luukulta.

Uusimmat

Fingerpori

comic