Mielipiteet

Mielipide: Kaisa Lepola (sd.) olisi pätevä ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva päätoimiseksi aluehallituksen puheenjohtajaksi

Kaisa Lepola. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kaisa Lepola. Kuva: Lassi Puhtimäki

Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö on erittäin mittava ja vaikeaselkoinen. Sote-uudistus muuttaa merkittävästi koko Suomen julkista hallintoa. Tällä hetkellä jokaisella hyvinvointialueella väliaikainen toimielin valmistelee alueensa toiminnan ja hallinnon käynnistämistä siihen saakka, kunnes aluevaltuuston valitsema aluehallitus on aloittanut toimintansa.

Kanta-Hämeessä vaaleilla valitun aluevaltuuston ensimmäiset kokouspäivät ovat 8.3. ja 29.3.2022. Kokouspaikkana on Hämeenlinnan Verkatehdas. Ensimmäisessä kokouksessaan aluevaltuusto hyväksynee hallintosäännön ja valinnee sen mukaisesti aluehallituksen.

Useat valtuutetut ovat jo aloittaneet yhteisen työskentelyn. Helmikuussa päätöksentekijöitä perehdytetään muun muassa työpajoissa ja iltakouluissa.

Ensimmäinen toimintakausi tulee olemaan hyvin työläs. Kokoukset ovat vain pieni osa tehtäväkentästä, jos perehtyy huolella asioihin. Toiminta-aluekin on laaja. Kanta-Hämeessä se käsittää kolme talousaluetta, yhteensä 11 erilaista kuntaa.

Aluehallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta. Media ja asukkaat seuraavat intensiivisesti aluehallituksen vaalin valmistelua. Julkisuuteen tihkuneiden alustavien suunnitelmien mukaan siihen valittaneen Kanta-Hämeessä 13 jäsentä.

Talouden volyymi, henkilöstön määrä, toiminnan monivaikutteisuus ja toiminta-alueen koko ovat niin mittavia, että ei ole järkevää, jos aluehallituksen puheenjohtaja hoitaa pestiään sivutoimisesti tai vain ”vasemmalla” kädellä. Ison fuusion toimeenpanostakin aiheutuu merkittävästi työtä.

Forssalainen nuorehko maisteri Kaisa Lepola (sd.) olisi pätevä ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva päätoimiseksi aluehallituksen puheenjohtajaksi. Kaisa oli aluevaaleissa Kanta-Hämeen ääniharava. Hänellä on terveysalan ja sosiaalialan koulutus, useiden vuosien työkokemus sote-alan vaativissa tehtävissä sekä tasokas, monipuolinen poliittinen kokemus. Lepola on toiminut sopuisasti mm. sote-kuntayhtymän hallituksen sekä kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajana.

Jos Lepola valitaan puheenjohtajaksi, se paikkaisi hieman Forssan seudun vaikutusvaltaa. Seudulta 59-jäseniseen aluevaltuustoon valittiin vain kuusi jäsentä. Humppilalla, Jokioisilla, Tammelalla ja Ypäjällä ei ole edustajaa aluevaltuustossa. Vaalimatematiikka eli käytössä oleva Victor D’Hondtin järjestelmä teki tepposet. Kolmessa puolueessa (SDP, KOK ja KESK) äänet kasautuivat forssalaisille ehdokkaille.

Jos kansanedustajalla on jo nyt paljon muita tehtäviä, herää kysymys, onko hänellä riittävästi aikaa ja voimia perehtyä kunnolla aluehallituksen asioihin.

Mielestäni kansanedustajaa, joka toimii esimerkiksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana tai kaupunginhallituksen jäsenenä, ei pitäisi valita aluehallitukseen. Mutta aluevaltuuston rivijäsenen tehtävä sopii hänelle ajankäytön puolesta ja muutoinkin. Kansanedustaja saa eduskuntatoimintaansa hyödyllistä tietoa.

Uusimmat

Fingerpori

comic