Mielipiteet

Ankkalammikon yksinäinen joutsen

Meillä on Forssan ankkalammikkoa ihastuttanut jo pitkän aikaa ensin joutsenpariskunta ja nyt yksin puolison kuoltua jäänyt uroslintu.

Kuntalaisetkin ovat ottaneet minuun yhteyttä tämän linnun vuoksi ja toivoisivat sille paikkaa, jossa sillä olisi lajitovereita tai kenties muita lintuja seuranaan. Olemmekin yrittäneet kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen kanssa etsiä sille loppuelämän sijoituspaikkaa ympäri Suomea.

Korkeasaaren, Ranuan ja Ähtärin eläinpuistot eivät pysty ottamaan tätä kyhmyjoutsenta vastaan. Olemme kyselleet myös lintuhoitoloista, mutta niiden tavoitteena on, että lintu pääsee kuntoutumisen jälkeen vapauteen.

Tämä meidän yksilö on 20-vuotias, hyvässä kunnossa ja täysin kesy, mutta sitä ei voi enää laskea luontoon, sillä se on tottunut ruokitaan eikä ole lentokykyinen.

Joutsenia on melko haasteellista sijoittaa niiden reviirikäyttäytymisen vuoksi, se on yksiavioinen lintu, eikä pariskunta siedä lähellään ylimääräistä lajitoveriaan. Tämä on yksi syy, miksi emme ole onnistuneet tavoitteessamme.

Joutsenella on oma hoitaja, ja talvet se viettää Tammelassa talvihoitopaikassa. Se saa kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet ja sen vointia tarkkaillaan.

Eli voimme nyt toistaiseksi ihailla kyhmyjoutsenta Ankkalammilla tietäen että kaikki tarpeellinen tehdään sen puolesta.

Kiitän sydämellisesti eläinrakasta kaupunginjohtajaamme, että tämän yhden linnun kohtalo on ollut hänelle myös tärkeä asia.

Mahatma Gandhi sanoi aikanaan osuvasti: “Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään.”

Pia Kuparinen

Kaupunginvaltuutettu


Uusimmat