Mielipiteet

Anteeks Niemiset ja Vanhaset

Forssan Lehtikin tunnustautuu pääkirjoituksessaan 1.7. sananvapauden kaventajien kannattajaksi. Kirjoituksessa sanotaan, että “Halla-ahon erittäin joustava käsitys sananvapaudesta voidaan tulkita yllytykseksi vihapuheeseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”.

Halla-aho sanoi lehden mukaan, että “ihmisillä pitää olla oikeus ilmaista mielipiteitä siitä huolimatta, että ne loukkaavat jotakuta”.

Länsimaissa oli ennen sallittua arvioida kriittisesti kaikkia maailman ilmiöitä: poliitikkojen toimia, poliittisia ja uskonnollisia ideologioita, ihmisryhmien käyttäytymistä jne.

Nyt elämme kansanryhmäsensitiivisyyden aikaa. Englannissa Rotherhamin kaupungissa pakistanilaistaustaiset muslimimiehet saivat pitkään jatkaa nuorten valkoisten tyttöjen raiskausrinkejä, kun viranomaiset pelkäsivät puuttua toimintaan rasismisyytösten pelossa.

Jotkut lehdet puhuvat vieläkin tekijöistä “aasialaismiehinä”. EU:ssa uuden monietnisen kaksikulttuurisen väestökokeilun sisäänajo vaatii tulijoiden keskiaikaisen poliittisuskonnollisen ideologian kritiikin hiljentämisen, vaikka on helppo nähdä ideologian vahingollisuus sen harjoittajille, erityisesti naisille, ympäri islamilaista maailmaa.

Patrik Engellau kertoo, kuinka Östhammarin kunnassa nousi suuri kohu, kun kokoomuksen kunnallispoliitikko kirjoitti facebookiin, että “Islam on paha lahko” (1.7. detgodasamhallet.com).

Engellau kokeilee samaa lausetta vaihtamalla ensimmäisen sanan “juutalaisuuteen” ja “kristinuskoon” ja toteaa, että poliittinen korrektius kieltää meillä vain islamin arvostelun, koska pelätään Tanskan pilakuvakohun ja Charlie Hebdon kaltaisia muslimien väkivaltaisuuksia. Tätä hän pitää pelkurimaisena luovuttamisena.

Saksan demareiden ja kokoomuksen tekemä nettisensuurilaki sahaa jo oksaa, jolla istutaan. Youtube poisti muslimeille suunnattua keskustelukanavaa pitäneen Hamed Abdel-Samadin ohjelman, jossa Abdel-Samad kritisoi ahdasmielistä ja väkivaltaista islamia ja neuvoi nuoria välttämään radikaalia islamintulkintaa harjoittavia yhteisöjä (Broders Spiegel: Schwindende Freiheit 1.7.).

Meillä Suomessa ei saa ainakaan ääneen toivoa, että Eurooppa voisi YK:n ja EU:n tavoitteista huolimatta säilyä eurooppalaisena väestöltäänkin. Persunuorilta lopetettiin valtionavut tällaisen kirjoittelun takia. Millainen Eurooppa saadaan, kun sananvapaus viedään?

Fingerpori

comic

Uusimmat