Mielipiteet

Asenne ratkaisee

Myönteisesti ajatteleva osaa ja jaksaa nähdä myös lantin toisen puolen. Ilokseni huomaan, että kulttuuri sai keskiviikkoisessa Forssan Lehdessä ison roolin. Surullista on, että sekä Musica Kalevi Aho että Tyykiblues-tapahtumat saavat molemmat myös tummia sävyjä osakseen.

Musica Kalevi Ahosta ensiksi: Artikkelista tuli selväksi, ettei Forssan kaupunki suinkaan ollut tietämätön tästä kansainvälisen tason kulttuuritapahtumasta. Sekä kaupunginjohtaja että kaupunginhallituksen puheenjohtaja tekivät myös selväksi, ettei virallista pyyntöä kaupungin vastaanotolle oltu tehty. Siis – vain sitä saa, mitä tilaa!

Kysymys ei siis ollut taloudellinen. Herkkyys paikalliseen tapahtumajärjestämiseen ja yrittämiseen ja asenne, aktiivisuus ja ammattitaito hoitaa suhteita jäi mietityttämään. Ehdotankin proaktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta tahoille, joiden tehtävä on luoda ja vahvistaa edellytyksiä, joilla kaupunki voi jatkossa pärjätä.

Sitten Tyykiblues: Läheltä seuranneena ja karvan verran itsekin osallistuneena käytännön hommiin, jäin kaipaamaan kasvoja, jotka olisivat todistaneet myös Forssan kaupunki on hengessä mukana. Tapahtuma oli laadultaan huippuluokkaa.

Paikka oli erinomainen. Esiintyjät ovat oman alansa parhaimmistoa. Mutta – takkiin tuli taloudellisesti.

Ehdotan harkittavaksi tiivistä yhteistyötä Kulttuurin Omin Voimin. Siinä Forssan kaupunkikin voisi omalla panoksellaan paremmin luoda edellytyksiä onnistumiselle.

Kuvittelin aiemmin, että kulttuurin ja kaupallisuuden yhdistämisellä saavutettaisiin menestystä. Olen valmis tarkistamaan kantaani. Heinämessujen ja muiden toritapahtumien tuulenpuuskat eivät edesauta kulttuuritapahtumien onnistumista.

Henkilökohtaisesti tein “yhden miehen ihmiskokeen” pitämällä teltan naruista kiinni pari päivää, maalaamalla ja tarinoimalla taiteesta muutaman kiinnostuneen kansalaisen kanssa.

Kokemus ei antanut vielä vastausta kysymykseen, missä kannattaa olla mukana, mutta sain vastauksen omaan pohdintaani – missä ei kannata olla mukana!

Antti Niemi


Uusimmat