Mielipiteet

Asiaa forssalaisesta juniorikiekosta

Forssan jääkiekon harjoitteluolosuhteet ovat Suomen mittakaavassa aivan huippuluokkaa, kun kaikille juniorijoukkueille riittää jäävuoroja lapsille sopiviin kellonaikoihin. Valitettavasti harrastajamäärät ovat pienentyneet eikä joka ikäluokkaan enää saada joukkuetta muodostettua, ja se laskee hallien käyttöastetta.

Junioreiden tulee nyt katsoa peiliin ja miettiä, että onko seuran toimintaa mahdollista nostaa uudelle tasolle esim. järjestämällä turnauksia ja leirejä, joita markkinoidaan myös Forssan ulkopuolelle.

Junioreilla on kuitenkin palkollinen toiminnanjohtaja, jonka toimenkuvaan tällaiset tehtävät ovat aiemmin kuuluneet.

Pää pystyyn

Uusimmat