Mielipiteet

Ei eka eikä vika pandemia

Jälleen kerran meitä kansalaisia pelotellaan, nyt maailmanlopun taudin koronaviruksen muodossa. Ei päivääkään, etteikö tiedotusvälineet takoisi tiedostoomme paniikkimielialaa tämän viruksen mukanaan tuoman pandemiauhan takia.

Pandemiauhalla ei kansaa peloteltu 60-luvulla, jolloin se kyllä nousi otsikoihin maailmanlaajuisena kulkutautina, joka lähti liikkeelle Hongkongista. Suomessakin hongkongilainen eli kansankielessä muutaman vuoden, yleisnimenä kaikista kovista influenssoista. Mitään suoranaista traumaa siitä ei meille jäänyt. Vaikka tauti vaivasi sitkeydellään ja joukko ikäihmisiä tai muuten heikompia ja monia sairauksia potevia sen takia kuolikin, niin kuin kaikissa influenssoissa aina tapahtuu.

Vuonna 2006 meillä kansaa peloteltiin hysterian rajoille ja täysin turhaa. Kulkutauti joka lintuinfluenssan muodossa tappoi lintuja ympäri Aasiaa, Eurooppaa ja Aasiassa myös menehtyi melko paljon ihmisiä. Meillä se oli vain normaalia suurempi räkätauti, vaikka sitä tautia meillä odotettiin ja pelättiin kuin tuomiopäivää ja yksinomaan sen suuren pelottelu kampanjan takia.

Mutta mikä sitten on muuttunut? Esimerkiksi se, että 60-luvulla asiaa ei revitelty lehdistössä jos muissakaan tiedotusvälineissä. Tämänhetkisessä yhteiskunnassa kaikki halutaan tuoda esille suuresti liioiteltuna. Joka myös on osoitus rahan ahneudesta, eli näillä flunssaotsikoilla myydään lehtiä periaatteena rahastus.

Ja esimerkkinä siitä nyt on tämä koronavirus, joka suuret taloudelliset menetykset se yrittäjille ja tilaisuuksien järjestäjille kyllä tulee aiheuttamaan. On otettava huomioon myös se, että tavalliset kausi-influenssakin tappaa meillä 500–1000 ihmistä vuosittain ja maailmanlaajuisesti vuosittain jopa 500 000 henkilöä.

Ennen elettiin enemmän reaalimaailmassa ja hysterialle ei ollut tilaa. Kun nyt eletään tulevaisuuden näkyjen tai ns. visioiden paineessa. Tietysti jos ihmisellä ei ole tarpeeksi vastustuskykyä tämmöistä uutta virusta kohtaan, niin tuloksena saattaa olla se pandemia. Mutta yhtä kaikki, kysymyksessä on silti vain muista poikkeava virus. Se aina muuttaa muotoaan ja tiedotusvälineet eivät saisi aina lietsoa uudenlaista paniikkimielialaa, jokseenkin samasta aiheesta. Se saattaa suurellekin joukolle aiheuttaa monenmoisia ahdistumisen muotoja ja näin hankaloittaa ihmisten elämää.

Muutenkin meillä otsikoidaan meille tarpeettomia tietoja ihan liikaa. Esimerkiksi TV-uutisissa saattaa olla sotauutisia joskus puoletkin. Ne luovat ahdistusta uskomattoman monille ihmisille ja miksi meidän täytyisi tietää maailman kaikki itsemurhaiskut? Mitä todellista tärkeää ne meille antaa, ei totta puhuen mitään, kuin etupäässä pahaa mieltä? Emme me niille mitään voi, kun eivät voi hekään, jotka ovat niitä estämässä.

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic