Mielipiteet

Ei tuulivoimalaakaan ilman lupia rakenneta - valitusten käsittely odotettava loppuun asti

Kuva: Tapio Tuomela /FL
Kuva: Tapio Tuomela /FL

Forssan Lehden artikkelin 18.4.2021 (Voimamyllyn puistohanke etenee) johdosta haluaisin muistuttaa, että Ilmatar (aikaisempi omistaja Voimamylly) ei voi pystyttää yhtäkään Vestaksen 4,3 megawatin tuulivoimalaa Humppilaan tai Urjalaan ennen kuin siihen on lainvoimainen rakennuslupa.

Nyt ei ole, sillä voimala-alueen lähinaapurit molemmista kunnista ovat viime vuoden lopulla toimittaneet Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valitukset, joiden käsittely oikeudessa on kesken.

Tämän vuoden aikana annetaan hallinto-oikeuden päätös. Siihen tyytymätön voi hakea valituslupaa edelleen Korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Tuulivoimalan pystyttämiseen tarvitaan rakennuslupa aivan kuin muuhunkin rakentamiseen. Valmistelevia toimenpiteitä kuten maansiirtotöitä tuulivoimayhtiö voi tehdä käyttöönsä vuokraamillaan alueilla niin paljon kuin haluaa.

Varsinaisen rakentamisen katsotaan alkavan, kun ryhdytään rakennuksen perustuksen valutöihin tai perustukseen kuuluvien osien asentamiseen.

Hankkeesta valituksen tehneiden asukkaiden asiamiehenä olen kiinnittänyt huomiota siihen, että asiasta uutisoidaan vain yhtiön antamien tietojen pohjalta.

Melusta ja muusta haitasta kärsimään joutuvien näkökulma on kokonaan unohtunut. Ilmatar tietää valituksista mutta ei sitä tuo mitenkään esille.

Uusimmat

Fingerpori

comic