Mielipiteet

Forssan kaupungin päätöksenteon marssijärjestys – Johtaako kaupunkiamme valtuusto vai joku muu?

Forssalla on edessä uuden talousjohtajan etsintä. Kuva: Tapio Tuomela
Forssalla on edessä uuden talousjohtajan etsintä. Kuva: Tapio Tuomela

Forssan Lehden uutispäällikkö Outi Lindqvistin kirjoittamassa jutussa 26.10. kerrottiin, että ”Kulttuurin kunniagalleria nousee Forssan torin laitaan”. Artikkelissa selvitettiin varsin yksityiskohtaisesti, miten hanke etenee ja että ”ensi vuonna 1. toukokuuta kunniagallerian paljastuksesta tehdään kansanjuhla”.

Vastaavasti nyt 19.11. Forssan Lehti uutisoi kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11. tehdystä valtuustoaloitteesta otsikolla ”Kaupunki halutaan kunniagalleriatoimintaan”. Aloitteen esitti hankkeen ”isä” (oletettavasti) Sami Mattila (ps). Aloitteen keskeinen toive oli, että ”kaupunki tekisi kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotka mahdollistavat kulttuurigallerian pylväiden sijoittamisen torin Ankkalammen puoleiseen reunaan.”

Asian tekee oudoksi se, että kunniagalleriahanke julkaistiin näyttävästi jo lokakuussa ja että kaikki oli, ainakin uutisen mukaan, suunniteltu tarkan yksityiskohtaisesti aina paljastusta myöden hanketta vetävän työryhmän toimesta ja kuitenkin asiasta tehdään valtuustoaloite vasta 16.11. Oliko hankkeessa unohdettu sopia mitään olennaisen yhteistyökumppanin, Forssan kaupungin, kanssa, vai riittääkö, että työryhmässä istuu kaupungin sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen?

Missä vaiheessa Forssan kaupunki on sitoutettu hankkeeseen, vai onko Mattilan tekemä valtuustoaloite ensimmäinen virallinen yhteydenotto kaupunkiin?

Jos aloite on ensimmäinen virallinen kontakti, niin asetetaanko kaupunki jälleen sellaiseen tilanteeseen, että se joutuu tekemään päätöksen ulkopuolisen tahon pakottamana?

Kysymyksiä, joihin soisin saavani selvennystä Forssan Kulttuuri-Axelilta, sen asettamalta työryhmältä ja Forssa kaupungilta näin julkisesti. Kysymys on tärkeä meille hallintoalamaisille, kun haluamme tietää, että johtaako kaupunkiamme valtuusto vai joku muu?

Uusimmat

Näkoislehti

24.11.2020

Fingerpori

comic