Mielipiteet

Forssan seudulla pitää muodostaa oma kanta kehittyvän erikoissairaanhoidon järjestämiseen

Johanna Häggman kirjoitti (FL 4.6.) terveydenhuollon ja sairaaloiden tulevaisuudesta Kanta-Hämeessä. Lääketieteellisen tiedon eksponentiaalinen lisääntyminen on globaali megatrendi, mikä muuttaa väistämättä terveydenhuollon rakennetta myös meillä.

Toimintoja siirtyy pienemmistä sairaaloista isompiin jo sen vuoksi, että nykyään yksi lääkäri hallitsee yhä pienempää ja syvempää kokonaisuutta. Kehitykseen on Suomessa vastattu vapaaehtoisen työnjaon lisäksi esimerkiksi edellisen hallituksen keskittämisasetuksella, millä siirrettiin anestesiassa tehtävät leikkaukset keskussairaaloihin ja tietyt vaativimmat toimenpiteet yliopistosairaaloihin.

Tämän kehityksen vallitessa pitää etsiä sellaisia strategioita, joilla Kanta-Hämeessä edelleen säilyisi vanhenevan väestön usein toistuvasti tarvitseva päivystävä keskussairaala. Samalla kannattaa etsiä toimintamalleja, joiden avulla yhteistyössä Taysin kanssa voidaan houkutella potilasasiakkaita myös oman maakunnan ulkopuolelta ja näin kasvattaa sekä toiminnallista että taloudellista volyymia.

Samaan aikaan on järkevää järjestää maakunnan terveydenhuolto niin, että usein toistuvia palveluita erityisesti avohoidossa on tarjolla kaikilla maakuntamme seuduilla. Useiden lääketieteen erikoisalojen seudullisia vastaanottoja ja sähköisiä palveluita on syytä kehittää edelleen.

Vuodeosastotoiminnotkin on aiheellista ajatella uudelleen. Perinteisiä erikoissairaanhoidon vuodeosastoja ei ole mahdollista ylläpitää useassa sairaalassa. Tähänkin vaikuttaa yllä kerrottu erikoistuminen: yleiskirurgeja ja yleissisätautilääkäreitä ei enää lääkärikoulusta valmistu, vaan erikoistumisen kautta tarvitaan useita erityisalojen spesialisteja. Näitä ei yksinkertaisesti riitä moneen paikkaan yhtä aikaa.

Sen sijaan perustason vuodeosastojen profiilia kannattaa miettiä uudelleen: erikoislääkärien yhteistoimintaa perusterveydenhuollossa pitää kehittää saumattomaksi. Näin esimerkiksi geriatrit ja sisätautien eri alojen spesialistit voisivat joustavasti konsultoida ja osallistua hoitoon perustason vuodeosastoilla. Näitä perustason osastoja on järkevää ja tarpeellista ylläpitää kaikilla kolmella maakuntamme sairaalakampuksella.

Forssan seudun yhteistyön suhteen sairaanhoitopiirin uudessa perussopimuksessa neuvottelu- ja sopimusmenettelyä maakuntamme kuntien kanssa on huomattavasti vahvistettu. Neuvottelut kaikkien kuntien kanssa ovat meneillään parhaillaan.

Sairaanhoitopiiri on myös käynnistänyt Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän kanssa neuvottelut nykyistä laajemmasta yhteistyöstä tai myös siitä, että sairaanhoitopiiri tuottaisi erikoissairaanhoidon palvelut Forssan seudulle. Pallo näissä neuvotteluissa on nyt FSHKY:llä.

Aika ajoin sairaanhoitopiirin johdossa on hieman skitsofreeninen olo Forssan seudun suhteen: emme halua päsmäröidä, miten Forssan seudulla asiat kannattaa hoitaa, vaikka sitä jatkuvasti – esimerkiksi Häggmanin kirjoituksessa – meiltä kysytään. Erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa seudulla oma vapaaehtoinen hyvinvointikuntayhtymä. Sairaanhoitopiiri, jo lainsäädännönkin perusteella, tekee monin tavoin yhteistyötä hykyn kanssa ja on esimerkiksi järjestänyt monien erikoisalojen lääkäreitä hykylle yhteisin sopimuksin.

Forssan seudulla pitää kuitenkin itse muodostaa kanta, miten erikoissairaanhoidon palvelut halutaan jatkossa järjestää. Sairaanhoitopiirissä on valmius keskustella erilaisista vaihtoehdoista.

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic