Mielipiteet

Forssan tulevaisuudesta ja meidän lasten hyvinvoinnista

Tulevaisuus on lasten. Kuva: Tuomela Tapio
Tulevaisuus on lasten. Kuva: Tuomela Tapio

Kiitoksia Ritva Aho kirjoituksestasi FL 4.2.2021, otit puheeksi monitoimikeskuksen rakentamisesta ja siitä seuraavista ongelmista.

Olin mukana kaikissa tämän uuden koulun Monikylän (monitoimikeskuksen) rakentamiskokouksissa ja en kertaakaan ole kannattanut sen rakentamista, samoista syistä, joita esitit kirjoituksessasi. Kaikissa valtuuston ja hallituksen kokouksissa äänestin vastaan. Jätin lisäksi eriävän mielipiteeni kokouksien lopussa. Esitin lapsiluvun jatkuvasti pienenemisestä, että voisimme ottaa vaikkapa kolme koulua kaikkien käyttöön. Samalla esitin rakennettavan koulun taloudellista osuutta kokonaisbudjettiin. Aikaisemmin minulle ja muille kokouksessa olijoille pj. kokoomus esitti: ”Pitäähän meillä yksi monumentti olla, kun olemme Suomen suurin puolue”. Siinä ei otettu huomioon taloudellista tilannetta vaan oma agenda on paras etu. Niin kuin nykyinen Suomen hallituskin tekee.

Esimerkin mainitakseni lasten kuljettaminen monitoimikeskukseen Forssan ympäristöstä on suuri haaste perheille. Kaikissa perheissä heidän lasten kouluun pääsemisessä on suuri vastuu. Kaupunki tuskin maksaa kaikkien lapsien kuljetuksia, joten meidän verot nousevat entisestään. Lopullisessa päätöksessä olisi pitänyt ottaa huomioon kaikki menot.

Meillä on suuri vastuu alueemme lasten pärjäämisestä. Olemassa olevia kouluja tulee hyödyntää ja katsoa, mihin kouluun kannattaa siirtää lopetettavan koulun lapset. Esitys oli suuren urheilusalin rakentamisesta monitoimikeskukseen, mikä olisi lisännyt velkataakkaamme. Onneksi kannatus ei riittänyt toteutukseen.

Olen varma, että kaikki, joilla on lapsia ymmärtävät ajatuksiani monitoimikeskuksen suhteen. Yhdellä äänellä lähti monitoimikeskuksenkin rakentaminen liikkeelle.

Olen yrittänyt saada kiinnostusta rautatieyhteyteen Helsinki—Forssa–Pori, mutta se ei ole edistynyt. Olisimme voineet liikkua rautatien välityksellä eikä omilla autoilla esim. Helsinkiin. Siellä on pysäköintikin kallista ja lyhytaikaista. Sain maakuntavaltuustossa ollessani Forssan edustajana aikaiseksi sen, että maakunnan yleiskaavaan merkittiin ratayhteys. Pieni edistysaskel kuitenkin.

Olen keskustellut pitkään ikäihmisten ATK- koulutuksesta, heille ei ole kertaakaan kunnon koulutusta järjestetty, mutta kaikille tänne saapuville ulkomaalaisille annetaan kaikki, koulutusta myöten. Ilman ATK-koulutusta eivät ikäihmiset tule enää toimeen teknisesti kehittyvässä yhteiskunnassamme. Nyt on edistytty, että ikäihmisten koulutus alkaa 11.3. mutta kannattaa seurata Forssan Lehdessä olevaa ilmoitusta asiasta.

Ajatelkaa hyvät forssalaiset, kun käytte äänestämässä, seuratkaa päätöksen tekijöiden osaamista ja näitä muita asioita. Minulla ainakin on tavoite Forssan etu paras etu, ei oma etu. Forssa nousuun!

Uusimmat

Fingerpori

comic