Mielipiteet

Forssan vetovoimatekijät julki aktiivisella viestinnällä

Sattuneesta syystä ei ollut tilaisuutta olla paikalla Holjien Forssa Areenan keskustelua kuuntelemassa, mutta Forssan Lehden uutisen (5.8.) perusteella kykenee muodostamaan alustavan käsityksen.

Hämeen ammattikorkeakoulun biotalousinsinöörikoulutuksen aloittaminen on hyvä Forssan vetovoimaa lisäävä tekijä. Yrittäjä Peter Vesterbackan Kajaani-esimerkin kertomana uusi kansainvälinen koulutus saattaa synnyttää uusia innovatiivisia yrityksiä, mikäli opiskelijat jäävät seudulle. Forssan hyvä sijainti kolmen suuren kaupungin keskellä auttaa sijoittumista.

Forssan hyvästä sijainnista on puhuttu niin kauan kuin eläkeiässä oleva muistaa, aina 1960-luvun alusta lähtien kahden suuren valtatien valmistuttua.

Mutta, kun hyvästä sijainnista ei ole kerrottu muulle maailmalle, siitä ei ole ollut riittävää hyötyä seudun tulevaisuudelle. Kuinka moni suomalainen tietää, missä Forssa sijaitsee, mikä on sen Suomen, ja Euroopankin mittakaavassa, merkittävä asema teollisuushistoriassa.

Forssa Yhtiö oli sen perustajan Axel Wahrenin (1814 – 1885) johdolla maan merkittävimpiä teollisia ja yhteiskunnallisia kehittäjiä. Tämän tulisi olla vetovoimatekijöiden vahva historiallinen tukijalka, Forssan teollisesta historiasta voi ylpeänä kertoa koko Suomelle.

Forssan vetovoimatekijät tulee määritellä, ja kun näin on tehty, niistä tulee kertoa muulle maailmalla. Tarvitaan määrätietoista, aktiivista tiedottamista, miksi sijoittaa yrityksensä toiminta Forssaan.

Moni suomalainen kaupunki on palkannut vetovoimatekijöistään kertomaan joko viestintä- tai markkinointijohtajan, jonka tehtävän johtaa kaupungin markkinointia.

Forssan tulisi laatia monivuotinen markkinointi- ja viestintäsuunnitelma, ja palkata sitä toteuttamaan viestintä- tai markkinointijohtaja.

Hänen tehtävänään on huolehtia, että muu Suomi saa tietää kaupungin vetovoimatekijöistä, sen merkittävästä teollisesta historiasta ja niistä kaupungin hyvistä palveluista ja mukavista ihmisistä, joista Forssa Areenassakin mainittiin. Viestintäjohtajan tukena tulisi myös olla oma viestintä- ja markkinointiryhmä.

Koko kaupungin johdon, niin luottamus- kuin virkamiesjohdonkin, tulisi olla markkinointisuunnitelman takana.

Ilppo AaltonenForssan Lehden päätoimittaja 1994 – 2009

Uusimmat