Mielipiteet

Forssasta Suomen turvallisin kaupunki – Kaikille ensiapukoulutus ja elvytystaidot

Ensiapukoulutukselle on tarvetta ja elvytyksen taitaminen lisäisi turvallisuutta. Kuva: Tapio Tuomela / FL
Ensiapukoulutukselle on tarvetta ja elvytyksen taitaminen lisäisi turvallisuutta. Kuva: Tapio Tuomela / FL

Nyt kun olemme markkinoineet rakasta kotikaupunkiamme lapset edellä, miltä kuulostaisi jos lapsiystävällisyyden lisäksi voisimme mainostaa Forssaa Suomen turvallisimpana kaupunkina. Tämä onnistuisi, jos aloittaisimme järjestelmälliset ensiapukurssit koululaisille ja kuntalaisille.

”Suomalaisten elvytystaitoja ja -tietoja selvittäneestä kyselytutkimuksesta selvisi, että yli kolmannes suomalaisista ei joko osaa tai on epävarma paineluelvyttämisen osaamisestaan. Kuitenkin 83 % kyselyyn vastanneista oli saanut elvytyskoulutusta tai -opetusta. Epävarmuus omasta osaamisesta nousi myös suurimmaksi esteeksi elvyttämisen aloittamiselle.” (Lähde: Sydänliitto)

Koulutukselle on siis selvästi tarvetta. Koulutusta voitaisiin aloitella vaikka siten, että ensimmäisellä ja toisella luokalla olisi vaikka partiolaisten ohjaamaa perusensiaputaitoa, haavan sidontaa ja oikeaoppista hätänumeroon soittamista ym. ikäkaudelle sopivaa oppia. Myöhemmin, vaikka viidennellä tai kuudennella luokalla olisi EA-1 (ensiapu yksi -kurssi) ja luokalla seitsemän kurssi kaksi, ja siitä eteenpäin kertaukset vaadittavin vuosikurssivälein.

Lisäksi kaupunki ja SPR (tai joku muu palvelun tarjoaja) voisivat ruveta tekemään yhteistyötä, vaikka siten että joka viikko olisi halukkaille kuntalaisille ilmainen kurssi ensiavun jaloon taitoon. unohtamatta vaadittavia jatko- ja kertauskursseja.

Tästä voisi järjestellä erilaisia molempia hyödyttäviä kurssi- ja avustuskuvioita palveluntarjoajien kanssa. Ajatelkaa jos viiden vuoden päästä voitaisiin todeta, että Forssan väestöstä 50% on elvytystaitoisia tilanteessa kuin tilanteessa, ja siitä muutaman vuoden päästä 90% meistä osaisi toimia oikein tilanteessa, jossa lähimmäinen tarvitsee apua ja ehkä jopa sitä uutta mahdollisuutta elämään.

”Nopeasti aloitettu elvytys kaksin- tai jopa kolminkertaistaa autettavan mahdollisuudet selvitä.” (Lähde: Punainenristi.fi)

Pidetään huolta toisistamme.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti