Mielipiteet

Haaste Unicefin hätäapukeräykseen

Lahjoittamalla Unicef-lippaaseen (tai MobilePaylla tai tekstiviestillä), autat heikoimmassa asemassa olevia lapsia saamaan puhdasta vettä, terveydenhuoltoa ja hätäapuravintoa.
Lahjoittamalla Unicef-lippaaseen (tai MobilePaylla tai tekstiviestillä), autat heikoimmassa asemassa olevia lapsia saamaan puhdasta vettä, terveydenhuoltoa ja hätäapuravintoa. Arkistokuva

Maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö Unicef ja sen vapaaehtoiset järjestävät syys-lokakuun vaihteessa lipaskeräyksen lasten hätäapuun. Koronakriisi on lisännyt lasten avun tarvetta ympäri maailman. ”Köyhimmät maat ja alueet eivät pysty yksin vastaamaan lasten hätään”, sanoo Suomen Unicefin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Puhtaan veden puute vaikeuttaa tilannetta entisestään. Likainen vesi tappaa enemmän lapsia kuin sodat. Jopa kolmelta miljardilta ihmiseltä maailmassa puuttuu käsienpesumahdollisuus. Kuitenkin jo yhdellä eurolla saadaan lapselle puhdasta juomavettä vuodeksi ja runsaalla 20 eurolla rokotuspaketti 40 lapselle.

Sekä Forssan kaupunki että Tammelan kunta ovat saaneet Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Koska pe 2.10. vietetään myös valtakunnallista Unelmien työpäivää, haastaa Unicefin Forssan vapaaehtoisryhmä seudun työyhteisöjä, päättäjiä ja muitakin kuntalaisia mukaan keräykseen, jolla voi tuottaa iloa. Olisiko Sinulla pari tuntia aikaa tulla lipaskerääjäksi? Vai voisitko ottaa lippaan esim. työ- tai harrastuspaikallesi ja kerätä siellä?

Lahjoittamalla Unicef-lippaaseen (tai MobilePaylla tai tekstiviestillä), autat heikoimmassa asemassa olevia lapsia saamaan puhdasta vettä, terveydenhuoltoa ja hätäapuravintoa. Unicef toimii 190 maassa ja on yksi maailman merkittävimmistä hätäaputoimijoista. Unicefin toiminta perustuu kokonaan lahjoituksiin.

Forssassa kerätään pe-la 2.-3.10.2020 kauppakeskus Citymarketilla ja mahdollisesti muuallakin, jos saadaan enemmän kerääjiä. Jos kiinnostuit hyvän tuottamisesta, ota mahd. pian yhteys Forssan vapaaehtoisryhmän keräysvastaava Kirsi Vikmaniin (kirsi.vikman@hotmail.com tai 040-4123 865).

Antamalla vähän aikaasi pystyt auttamaan paljon! Tehdään yhdessä hyvä tulos ja samalla Forssaa positiivisella tavalla tunnetuksi!

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat

Näkoislehti

22.10.2020

Fingerpori

comic