Mielipiteet

Heijastimilla näkyvyyttä

Heijastin on halpa henkivakuutus. Kuva: Tapio Tuomela
Heijastin on halpa henkivakuutus. Kuva: Tapio Tuomela

On ollut ikävää seurata kahden viikon aikana aamuisin pyöräillessäni, kuinka yhdelläkään minua vastaantulevilla koulujen suuntaan kulkevilla koululaisella ei ole edes heijastinta käytössään, puhumattakaan polkupyörän valosta. Myös useimmilta vanhemmilta aamukulkijoilta heijastimet ja valot puuttuvat, tänä varsin pimeänä aikana.

Siksipä olisi tärkeää, että koulumme eri puolilla kaupunkiamme puuttuisivat tähän liikennekasvatuksellisesti tärkeään asiaan, ja ensisijaisesti ottaisivat asian käsittelyynsä, ja valistus ja oppi menisi perille heijastimen ja valojen käytöstä.

Lapsiystävällisyys tarkoittaa myös vastuuta, niin aikuisten kuin lastenkin suunnalta.

Heijastin on halpa henkivakuutus, ja sen käyttö on kuitenkin nykyisin lakisääteistä, ja heijastimen puuttuminenhan on mahdollinen peruste evätä jopa korvaukset, mikäli liikennevahinkoja sattuisi. Nuoremmille esikoululaisille ja tarhalaisille nämä ovat liiveinä pakollisia, nyt olisi korkea aika saada asiaan joku tolkku, jotta kulkijoiden näkyvyys lisääntyisi myös vanhempien koululaisten osalta.

Vakuutusyhtiöitäkin voitaisiin kysyä sponsoreiksi ja yhteiskuntatuntien kumppaneiksi.

Kelit ovat pimeitä, eivätkä autoilijat laske tilannenopeuksiaan vastaamaan nykyisiä näkyvyysolosuhteita.

Asiasanat

Uusimmat