Mielipiteet

Hoivatehtäviin tarvitaan lisää osaajia

Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri sivuuttaa mielipidekirjoituksessaan (FL 11.9.) ydinkysymyksen siitä, miksi hoiva-avustajia tarvitaan.

Suomen väestö ikääntyy ja hoivapalveluiden tarve kasvaa voimakkaasti. Vanhusten palveluasumisen henkilöstömitoituksen nosto lisää työvoiman tarvetta entisestään. Työvoiman saatavuudessa sote-alalla on jo entuudestaan suuria haasteita. Pelkästään vanhuspalveluihin tarvitaan STM:n ennusteen mukaan noin 24 000 lisätyöntekijää vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi nopea eläköityminen pitää korvata. Koko sote-sektorin työvoiman tarve on moninkertainen.

Kun vanhuspalvelulain mitoituksesta sovittiin sitä valmistelleessa työryhmässä, keskeinen osa yhteisymmärrystä oli hoiva-avustajien lukeminen hoivahenkilömitoitukseen. Näin on tälläkin hetkellä. Tämän hyväksyivät myös Tehy ja SuPer. Yhden lukuvuoden koulutuksen saaneet hoiva-avustajat osallistuvat vähemmän vaativiin hoivatehtäviin. He eivät voi olla yksin työvuorossa tai vastata lääkehuollosta. Okkerin huolet hoivan laadusta ovat aiheettomia.

Lisätyövoimaa tarvitaan juuri hoivatehtäviin, joten hoiva-avustajakoulutuksen tulee pohjautua lähihoitajatutkinnon moduuleihin. Koulutuksen voi myöhemmin halutessaan jatkaa valmiiksi lähihoitajan tutkinnoksi. Hoiva-avustajat eivät uhkaa korkeammin koulutetun hoitohenkilöstön asemaa työpaikoilla.

Hyvinvointiala HALI edustaa alan yrityksiä ja järjestöjä mutta uskomme, että paras tapa asioiden edistämiseen ovat ratkaisut, jotka palvelevat koko yhteiskunnan etua. Hoiva-avustajia tarvitaan niin kunnissa, yrityksissä kuin järjestöissäkin helpottamaan korkeammin koulutetun henkilöstön työmäärää. Tämä on yksi osatekijä työvoiman lisäämiseksi ja laadukkaiden vanhuspalveluiden varmistamiseksi.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti