Mielipiteet

Hyvinvointialueen rahat jaossa ennenaikaisesti – Tiukka talouskuri on tarpeen

Hyvinvointialueen rahat on käytettävä kirjoittajan mukaan palveluihin. Kuva: Tapio Tuomela
Hyvinvointialueen rahat on käytettävä kirjoittajan mukaan palveluihin. Kuva: Tapio Tuomela

Vaikka vielä yhtäkään edustajaa ei ole vielä valittu aluevaaleissa, on alkanut jo rahan jakaminen. Kyseessä on ryhmäraha, joka perustuu valtuutettujen määrään. Perinteiset suuret puolueet ovat jo käsi ojossa ottamassa kaiken mitä irti saavat ja kun itse pääsee päättämään, niin sitähän riittää.

Alustavat tiedot uudistusta valmistelevasta VATE-ryhmästä: yhteensä 280 000 euroa rahaa piireille. Tämä raha on suoraan pois alueen resursseista, palveluista, henkilöistä sekä palkoista. Perussuomalaiset eivät tähän ylimääräiseen rahojen haaskaukseen lähde, vaan peräänkuuluttavat tiukkaa talouskuria. Tämä on meille periaatekysymys, tästä emme tingi.

Tulevaa aluehallintoa olemme kritisoineet muutenkin tästä kulujen noususta. Sote-menot kasvavat ja verotus kiristyy ja silti palveluita tullaan keskittämään kasvukeskuksiin. Ei tämän näin pitänyt mennä. Jokaisen kuntalaisen pitää päästä helposti palveluiden ääreen.

Kaikki puolueet ajavat palveluiden säilyttämisen puolesta, joitain vivahde-eroja löytyy. Perussuomalaiset haluavat saada jatkossakin terveyspalvelunsa suomen kielellä, ulkomaalaiset hoitajat ja lääkärit eivät ole ratkaisu osaajapulaan. Suomalainen ensin!

Uusimmat

Fingerpori

comic