Mielipiteet

Ihminen ja palvelut edellä

Ylen, Hämeen Sanomien ja FL:n vaalipaneelissa 2.4. käytiin mielenkiintoinen keskustelu tulevasta sote-mallista. Kokoomus näyttää kääntäneen takkinsa jo moneen kertaan. Vaikka puolueet tunnistavat uudistamisen tarpeen, Kokoomus jatkaisi tekemättä mitään.

Keskusta on edelleen jakamassa taakkaa laajemmille hartioille eli maakunnille. Nyt on kuitenkin katsottava, millainen hallituspohja saadaan vaalien jälkeen aikaan ja millainen kompromissi päätetään palveluiden tuottajamallista. Kanta-Hämeessäkään ei pidä lähteä laukalle. Maakuntapohjaista sote-kuntayhtymää ei pidä valmistella ennen kuin on tiedossa valtakunnan tason päätökset. Ettei tehdä turhaa työtä.

Omassa maakunnassakin on mentävä ihminen ja palvelut edellä. Tärkeintä on laaja ja kattava palveluverkko. Palveluverkko on avainkysymys, joka pitää olla tiedossa. Kuntien on tiedettävä, mihin sitoutuvat. Siksi tässä vaiheessa on mahdoton sitoa kuntien käsiä minkään mallin puolesta. Etenkin kun valtakunnan tason päätökset sote-mallista vielä puuttuvat. Lääkäripalvelut on oltava saatavilla kaikissa kunnissa.

Uusimmat